LIBRETTO
MERIROSVOAMATSONI ELI ALVILDA, GOOTTIEN KUNINGATAR.................................... 3 Ensimmäinen näytös .............................................................................................................................. 4 Toinen näytös ....................................................................................................................................... 15 Kolmas näytös ...................................................................................................................................... 28 L’AMAZZONE CORSARA, OVERO L’ALVILDA REGINA DEI GOTI..................................... 38 Atto Primo ............................................................................................................................................ 39 Atto Secondo ........................................................................................................................................ 51 Atto Terzo ............................................................................................................................................ 65 1
Tämän libreton vaativan käännöstyön teki Pauliina de Annan ohjaama italian kielen ja
kulttuurin opiskelijoista koostuva käännöstyöryhmä, joka työskenteli syyslukukaudelta 2008
kevätlukukaudelle 2009
2
MERIROSVOAMATSONI ELI ALVILDA,
GOOTTIEN KUNINGATAR
Musiikkidraama
esitettäväksi
kuuluisassa Pyhille Johannekselle ja Paavalille omistetussa Teatro Grimanossa vuonna 1688
Libretto: Giulio Cesare Corradi
Omistettu hänen ylhäisyydelleen
NICOLÒ GRIMALDILLE
…:n markiisille, Venetsian tasavallan …, I ratsuväen komentajalle
Venetsiassa 1688
Painanut Francesco Nicolini
JUONI
Alvilda, goottien kuninkaan Sivardon tytär, oli kaunis kuin Venus ja urhea kuin Pallas Athene. Kiusaantuneena Danian kuninkaan Alfon pitkään kestäneistä kosiskeluista ja torjuttuaan naimakaupat Alvilda
päätti jättää hovinsa, lähteä merille ja ryhtyä merirosvoksi sotaisaa kutsumustaan seuratakseen. Hän oli
onnekas ja voitti niin monta taistelua kuin Onnetar hänen eteensä kantoi. Lopulta Suomen vesillä hän
kohtasi lohduttoman kosijansa laivastoineen - joka sillä välin oli ymmärtänyt Alvildan päätöksen ja ryhtynyt merirovoksi hänkin - ja kohtasi voittajansa. Voitettunakin Alvilda säilytti synnynnäisen luonteenlujuutensa, jonka vuoksi murheellisena Alfo kuljetti hänet kotimaahansa kohdellen häntä aina kuin kuningatarta eikä orjaa. Mutta koska Alvilda pysyi lujana, Alfon oli turvauduttava viekkaisiin keinoihin
(ollen ne hyväksi havaittuja aseita omapäisen naisen voittamiseksi), joiden avulla sai hänet puolisokseen. Tämä on kokonaan historian kertomaa totuutta, loppu on sepitystä.
HENKILÖT
Alvilda
Gilde
Irena
Alfo
Olmiro
Ernando
Delio
goottien kuningatar
nuori ja omapäinen Ernandon tytär
Alvildan hovineito
Danian kuningas
edellisen veli
Olmiron kotiopettaja
hoviherra
Maine lentävissä vaunuissa
Näyttämö
Ensimmäinen näytös
1. Merenranta ja laivastoa
2. Miekkailu- ja tanssisali, vieressä kirjasto
3. Katu ja juhlivaa kansaa
3
Toinen näytös
1. Peilisali
2. Vankilapiha, keskellä torni
3. Gilden huoneet
Kolmas näytös
1. Puutarha, keskellä suihkulähde
2. Huoneita
3. Kuninkaallisen puistoon avautuva sali, ylhäällä kansaa
Avustajat ensimmäisessä näytöksessä
Juhlivaa kansaa
Avustajat toisessa näytöksessä
Sotilaita
________________________________________________________________________________
Ensimmäinen näytös
6.
Kohtaus 1
Esirippu kohoaa, kuninkaallinen kaleeri lähestyy rantaa torvien soidessa. Kaleerista nousevat
Alvilda, Alfo ja Irena, muista laivoista sotaväkeä. Muu sotajoukko näkyy taka-alalla.
Maine lentävissä vaunuissa
Jo kauan oli pelätty soturi Alvilda merirosvojensa kanssa kyntänyt merta, kun suureksi onnettomuudekseen Amfitriten syleilystä näki kaleerien ilmestyvän. Merirosvot taisteluun vaativat, siihen hän myöntyi,
7.
taisteli, ei auttanut rohkeus, vaan lyödyksi joutui ja lopulta vankeuteen.
Alfo, suuren voiton ansaitsit sinä yksin. Liitä nyt voittosi kunniaan voitto toinen: kukista jyrkkyys naisen jääräpäisen.
Jos on voittanut Mars, nyt voittakoon Rakkaus.
8.
Uuteen voittoon säästän torven soiton;
suurempi on kunnia, jos torvi kaksin verroin pauhaa.
9.
(Poistuu näyttämöltä.)
Kohtaus 2
4
Laukauksia, näyttämöllä avautuu merenrantamaisema, torvet soivat, kuninkaallisesta kaleerista
astuvat Alfo, Alvilda, Irena ja sotilaita, muu sotajoukko näkyvissä taka-alalla.
Alfo tarttuu Alvildan hihaan; Alvilda kääntää hänelle selkänsä
10.
ALFO:
Sille, joka sinua rakastaa, oi kauneimpani, miksi olet niin julma? Muuta armoa sinulta en
pyydä: rakkauteeni rakkaudella vastaa!
ALVILDA: Etkö jo, Alfo, väsy piinaamiseeni? Kovin kauan kiusanani olit
11.
valtakunnassani ja nyt vain harmillisemmaksi muutut. Tuhannen kertaa olen sinulle sanonut, että soturi olen ja rakkautta vihaan. (Kääntyy halveksuen.)
ALFO:
Armoa, jos tahdot minun elää!
IRENA:
Kylvät tuuleen.
(hiljaa Alfolle)
ALVILDA: Armoa et minulta saa, ellet ensin merkiksi ystävyyden sammuta tunteittesi paloa.
ALFO:
Jalkojesi juuressa siis kuolemaa anon. (Heittäytyy Alvildan jalkojen juureen.)
IRENA:
(Hän minut hellyttää.)
12.
ALVILDA: Sielu rinnassani ei ole niin raukkamainen! Taistossa merellä sinua vastaan olisin pyyntöösi
taipunut kyllä ja rintasi lävistänyt.
ALFO:
(Mitä kuulenkaan!)
ALVILDA: Nouse.
(Ottaa askeleen eteenpäin.)
ALFO:
Oi, kuinka ovatkaan luontomme erilaiset! (Nousee ja juoksee perään.)
ALVILDA: Itsehän ensin minut sotaan haastoit.
ALFO:
Valloittaakseni miekalla kaunottaren, joka kosintani torjui.
ALVILDA: Olen kahleissa.
ALFO:
Voitettu olet, et kahleissa.
13.
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
Hänet voitin, joka Tanskan valtaistuimelle noussee.
Tanskanko? En suinkaan jättänyt kovaonnista Gothiaani vain noustakseni maasi valtaistuimelle!
Etkö suostuisi sentään?
Itseäsi petät.
Taivuthan jo?
En järky.
Sinua anelen.
En kuuntele.
Näethän jo itsekin, että vain jäljissäsi kulkeakseni valtava rakkaus minut merirosvoksi
muutti, kuningas kuin olenkin.
Yhtä hyvin sinä tiedät,
14.
että iät ajat olen sinua halveksinut ja sinusta päästäkseni vaihtanut merirosvon huiviin kuningattaren kruunun.
ALFO:
Sinua jumaloin.
ALVILDA: Sinä minua inhotat.
ALFO:
(Oi kohtalon ivaa!)
IRENA:
Miessuvun viholliseksi Alvilda on syntynyt.
(hiljaa Alfolle)
ALFO:
Sallithan edes, että nöyrän käsivarteni sinulle tueksi tarjoan pitkälle elon tielle?
(Siirtyy liki Alvildaa ja ojentaa tällekäsivartensa; Alvilda torjuu.)
ALVILDA: Siirry!
5
ALFO:
Yhäkö minulta epäät tämän pienen hellän eleen?
ALVILDA: Mitä lähemmäs tulet, sitä enemmän tuskaa tunnen.
15.
ALFO:
Aivan kuin sielusi vienyt helvetin paholainen tuottaa ikuisen tuskan, samanlaisen murheen
sinä tuot.
Vapauttaa kärsimyksesi aion ja uuden puolison otan, ylhäisen neidon.
16.
IRENA:
ALFO:
Sotilaat, lähtöni jälkeen teljetkää hänet muurien sisään. Nainen, yritä sinä hänen jyrkkyyttänsä pyörtää.
(hiljaa Irenalle)
Käskyäsi noudatan, oi ylhäisyys.
(hiljaa Alfolle)
(Alvildalle) Oi kaunokainen, liikaa julmuutta sydämesi huokuu. Mitä iloa viehkeydestä,
jos ruusun lailla pistää?
17.
18.
Kohtaus 3
Alvilda, Irena ja Gilde
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
19.
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
Alvilda.
(Tarttuu tämän käteen.)
Irena rakas.
Luotetultasi ota oiva neuvo vastaan.
Puhu, pyydän.
Sinuna rinnastani halveksunnan tiehensä ajaisin.
Kuinka uskallat!
Mieti sentään.
Mihin minua oikein neuvot? (Uhkaa tätä.)
Kuuntele.
En halua kuulla.
(Kääntyy selin ja lähtee.)
Sinun parhaaksesi vain suuni puhuu.
Vaikene tai raivostun. (Pysähtyy ja uhkaa uudelleen.)
Vaikenen mutta pelkään.
Miksi?
Muuta sanoa en tohdi.
Puhu, tahdon tietää.
Alfoa…
Jatka!
… jollet puolisoksi hänelle suostu, palvelemaan joudut. Joko lopun ymmärrät?
Kuuntele! Jos konsaan koettaisi kopea voittaja kunniaani loukata, kuin tiikeri hänen kimppuunsa hyökkäisin, silmät kuopistaan, hiukset päästään repisin, ja
20.
aseilla, joita julmin peto kidastaan syöksee, kappaleiksi raatelisin, maahan kaataisin.
IRENA:
Koetukselle joutuessasi kapinoinnin turhaksi huomaat.
ALVILDA: Vaadit minua rakastamaan ja rakastaa en tahdo, en tahdo rakastaa, en
21.
kärsiä tahdo. Hulluutta tyynni sielun rauha vaihtaa suruun suureen.
22.
6
Kohtaus 4
Irena yksin
IRENA:
Voi houkka, kerran vielä toivot kuunnelleesi, kun muiden naisten lailla tahdot ylvään sulhon seurasta nauttia. Kun onnetar hymyää, selän kääntö hulluutta ois!
23.
Kun suosiotaan kerran anelet taas, hän mennyt on pois.
Kohtaus 5
Miekkailu- ja tanssisali, josta näkymä kirjastoon
Olmiro yksin
24.
Rakkaus, sinä yksin tiedät, miksi käyskentelen näillä main. Saisinpa kerran kätketyn tuskani julki kaunottarelle, jolta haavan sain!
25.
Gilde armaani, missä olet! Oi Gilde, missä lienet! Aurinko on vasta noussut, saapuisitpa
tanssiaskeleita ottamaan tai viisautta Minervan oppimaan. Tulisit, niin kuulisit, sillä vielä
et tunne sydämeni tuskaa.
26.
Tuskaa on lemmestään vaieta. Ken sen on kokenut, tietää.
27.
Ei edes paholaisen valtakunnassa kärsimystä julmempaa.
Kohtaus 6
Ernando saapuu
28.
ERNANDO: Olmiro, varhainpa astelet lattioita arvon opinpaikan.
29.
OLMIRO: (Huijatkaamme häntä.) Saavuin, Ernando parhain, jottei Gilde aina edelläni kävisi.
ERNANDO: Odotas, pian saapuu harjoitustensa pariin ahkera tytär.
OLMIRO: Miekkaan sillä välin tartun.
ERNANDO: Ja tässä mies, joka uutterasti on sinua opettanut. (Miekkailunopettaja saapuu.)
OLMIRO: Oi mikä nautinto, kiitos oppiesi, kun sodan jumalan koulussa saan taitojani harjoittaa.
30.
ERNANDO: Kuinka ylevä mieleltään!
OLMIRO: (Etpä arvaakaan, mikä minut tänne tuo!)
ERNANDO: Miekat välkkykööt!
OLMIRO: Käyn miekalla taistoon rakkauden jumalaa vastaan, sen iskut tahdon välttää. Miekasta on
siihen apu. (Näin teeskentelen ja sydämeni haavan kätken.)
Kohtaus 7
Gilde hovinaisen puvussa, soittoniekkoja ja edellä mainitut
7
31.
GILDE:
(Tällä kertaa on Olmiro ehtinyt ensin.)
ERNANDO: Gilde.
GILDE:
Isäni.
OLMIRO: Lopettakaamme.
32.
GILDE:
Askeleeni, oi prinssi, sinun askeltasi hitaammin minut tänne toi. (Astelee kohti Olmiroa.)
OLMIRO: (Ah, hänen katseensa lävistää rintani taidokkaammin kuin mestarin miekka.)
GILDE:
(Nuo lempeät kasvot saavat syömmeni roihuamaan.)
ERNANDO: Uuteen hyökkäykseen!
(Ryhtyvät uudelleen miekkailemaan.)
OLMIRO: Jo riittää! Katsokaamme, kun Gilde sulokkaasti tanssahtaa.
GILDE:
Jatka toki!
ERNANDO: Oi, kuinka on tytär kaltaisenne, herra.
33.
GILDE:
Viisailla opeilla tahtoo hänkin rakkauden tulelta suojaa.
(Pidähän varasi, isä, vielä et ole katseitamme huomannut.)
Tanssilla pidän sydämeni varuillaan, en anna sen horjua. Tiedän, että Amor saa sen helposti kompastumaan. (Näin teeskentelen, vaan rakkautta seuraan, vaikkei se todelta tunnu.)
(Gilde tanssii.)
Kohtaus 8
Tanssin päättyessä saapuu paikalle Delio
34.
DELIO:
Isäntäni, herrani!
ERNANDO: Mitä uutta tuot?
DELIO:
Alfo laivoineen, Alvilda saalinaan, jo rantaan on noussut ja kaupunkia kohti kulkee.
OLMIRO: Kuninkaallinen veljeni?
DELIO:
Hän juuri.
ERNANDO: Mistä moisen tiedät?
DELIO:
Rahvas aivan innoissaan, sen näin, kulkunsa suuntaa häntä päin.
OLMIRO: Eikö tulostaan ennalta ilmoittanut?
35.
ERNANDO: Olmiro, mikäli se totta on, haluan muureille nousta, jotta paremmin voin osoittaa kunnioitusta alamaisen.
OLMIRO: Mene, mene.
ERNANDO: Mene jo sinä valjastamaan ratsu.
OLMIRO: Heti, kun tanssi on saatu loppuun.
ERNANDO: Siispä on sinunkin tapasi mukaan opintojen ääreen palattava, tytär rakas.
DELIO:
Entä minä, mitä teen?
36.
ERNANDO: Tule mukaan.
GILDE:
(Oi, kuinka mainiota, että hän lähtee.)
OLMIRO: (Oi, kuinka mainiota, että hän lähtee.)
ERNANDO: Hyveen nuolella ampukaa joutilaisuutta.
37.
Joutenolo on hirviö julkea. Hunajalta maistuu, vaan sielun myrkyttää.
8
38.
Kohtaus 9
Delion tehdessä lähtöä Ernandon kanssa Olmiro ja Gilde kutsuvat häntä miltei yht’aikaa
Olmiro ja Gilde
OLMIRO:
GILDE:
DELIO:
OLMIRO:
GILDE:
DELIO:
OLMIRO:
DELIO:
GILDE:
DELIO:
39.
Delio!
Delio!
Mitä haluatte?
Kuule minua.
Kuuntele!
Malttakaa; yksi kerrallaan.
Niin kauan kuin vain voit, pidä loitolla linnasta Ernando.
Ohjeen annatko sinäkin?
(Gildelle)
Pidättele poissa isää näistä asunnoista.
Kai oikein arvaan: tahtoo sydän tunteet paljastaa.
Minulle vain yksi vihi riittää, ja kaiken ymmärrän.
Puhukaa nyt siis tai muutoin vaietkaa.
Mitä tahdotte, tiedän tarkkaan. Mulle vihi riittää
40.
Kohtaus 10
Olmiro, Gilde ja yllä mainitut
OLMIRO: Pian, Gilde, koeta tanssisi päättää.
(hiljaa Gildelle)
GILDE:
Kiiruhtakaamme, maestro.
OLMIRO: Koeta yksin jäädä.
GILDE:
(Suuri ilo sydämeni täyttää.) (Tanssin jälkimmäisen osan päätyttyä lähettää
tanssinopettajan ja soittajat) Menkää. Tässä olen. (Lähestyy Olmiroa
iloissaan.)
OLMIRO: Oi armaani, vihdoin ovat kieleni kannat vapaat puhumaan.
GILDE:
Puhu, niin kuin mielit.
OLMIRO: Tähän saakka sain sydämeni salat vain katsein paljastaa.
41.
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
pois
(Teeskentelen, etten ymmärrä.) Mitä tarkoitat?
Etkä lemmestäni tiedä.
Lemmestäkö?
Ja aina samalla katseiden kielellä minulle suopeasti vastasit.
Etpä minua ymmärtänyt juuri. (Ennen kuin tunnustan, avioliitosta tahdon lupauksen.)
Mitä kuulenkaan? Se valhetta on.
Moiseen jos syyllistyisivät silmäni, ne päästäni repisin.
Siis...
Kuninkaallisen lempeenkö vastaisin?
42.
9
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
Ken sen kieltää?
Syntyni.
Sehän mitä ylevin on.
Ei sinulle vertaa.
Siitä en piittaa. Rakasta, oi kaunokaiseni häntä, joka sinua rakastaa.
(Jos kanssani solmit liiton.)
Lemmi miestä, joka sinua jumaloi.
Järki ei salli, häveliäisyys ei periksi anna, kestä ei kunnia.
Kaikkeen on Olmirolla keinot.
Millaiset?
Hovissa saat sukuni nimeä kantaa.
(Sitä halajan.)
Mitä siis sanot?
43.
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
En tiedä, mitä sanoa.
Vastaa.
Tytär ei voi kohtalostaan päättää.
Entä jos suostuvainen on isä?
Minun on pohdittava, kuten myös sinun.
Päätöksen olen jo tehnyt.
Mene, uudelleen tavataan.
Avioliiton kahleita halajan kuitenkin kaikin tavoin.
Mene ja luokseni palaa! (Uusi juoni löytää täytyy.)
Kauneuttasi rakastaen elää aion.
44.
Ei syömmein harhaile,
45.
se rinnassani vakaa on.
46.
Kohtaus 11
Gilde yksin
Riemuitse, oi Gilden sydän, olethan morsian.
47.
Minua ruokkii toivo. Opinnot, teidät luojan haltuun jätän, pariinne enää en palaa, vain itseäni ajattelen.
Sieluani kauneuden opeissa sivistää tahdon. Tuoksuja, puutereita, nauhoja
48.
kukkia, voiteita, balsamia, jalokiviä, kultaa, niitä juoksen, lennän noutamaan.
49.
Kohtaus 12
Katu, jonka päässä kaupungin portti; Alfo sotilaiden saattamana käy portista murheissaan; juhlivaa
kansaa, torvien soittoa
10
Alfo murheissaan
50.
ALFO:
Kuulkaa kaikki, riemu ja ilo sikseen, itkuun kanssani ryhtykää.
Voittaja olen, sitä en kiellä, mutta mitä iloa voitosta, jos Alvildaa en omakseni saa!
Kyyneliin on syy: kaunotar niin armoton, julma, tuskalleni turta.
55.
Kohtaus 13
55.
Ernando, Delio ja yllä mainitut
ERNANDO: Delio, mitä näenkään?
DELIO:
Alfon silmistä kyyneliä tulvii.
ERNANDO: Herra, kuninkaani!
ALFO:
Anteeksi minulle suothan, Ernando, että vedet silmissä näet valtiaasi!
ERNANDO: Mikä saa sinut kyyneliin?
ALFO:
Tuo Alvildan julmuus.
ERNANDO: Alvildanko?
ALFO:
Vankinakin hän yhä torjuu ikiaikaisen rakkauteni.
56.
ERNANDO: Missä hän on?
ALFO:
Ei kaukanakaan täältä.
ERNANDO: Miksei hän kanssasi juhlasaatossa kulje?
ALFO:
Hänen seurastaan erkanin.
ERNANDO: Minkä tähden?
ALFO:
Jotta en häntä olisi pakottanut suureen tuskaan, jota hän katseidemme kohdatessa tuntee.
ERNANDO: Liian lempeä olet ollut, oi kuningas.
Ellet tapojasi muuta, hän kohtaloksesi koituu.
57.
ALFO:
Ken sitä epäilee!
ERNANDO: Nainen on kuin elefantti.
Tämä verta nähdessään villiintyy, tuo rakastajan tuskasta pedoksi muuttuu.
DELIO:
(Kas, oivastipa virkkoi.)
ALFO:
Mikä neuvoksi?
ERNANDO: Halveksuntaan rakkaus vaihda.
ALFO:
Voi, mitä korvani kuulevatkaan!
58.
ERNANDO: Älä huoli, lääke piinaasi voi tulla tästä.
ALFO:
Neuvojasi seuraan.
ERNANDO: Ensin on sinun häntä uudelleen kosittava.
ALFO:
Siihen tehtävään sinut valitsen.
ERNANDO: Käskystänne.
ALFO:
Kuulkaa kaikki, heti kun Alvilda saapuu, palatkoon torviin riemu, kaikki iloitkoot! Ja sinä
taiten sanasi aseta, ja jos suinkin mahdollista, esteet pyri raivaamaan rakkauden tieltä.
59.
ERNANDO: Niin lupaan.
DELIO:
(Ei naisen rinnassa armolla sijaa.)
60.
11
ALFO:
Pientä toivoa antaa Amor. Älä enää itke, oi syömmeni. Ken tietää, ehkä julma rakkaasi
haavasi kerran parantaa.
61.
Kohtaus 14
Ernando ja Delio
ERNANDO: Tuolla hän on.
DELIO:
Ylväänä saapuu kuin itse Pallas Athene aseinensa.
62.
ERNANDO: Jälleen soikoon riemusta torvi.
Kohtaus 15
Alvilda Irenan seurassa saapuu kaukaa sotilaiden saattamana ja kansanjoukon ympäröimänä, ilonpitoa ja torvien soittoa.
ALVILDA: Teidät kyllä tunnen, rakkauden houkutukset… Jos sieluni aiotte ostaa ja sydämeni puolellenne voittaa, joudutte pettymää… Erehdytte.
63.
ERNANDO: Alvilda, jalkojesi juureen kumartuu uskollinen Ernando ja kuninkaansa käskystä anoo, että
armollisesti Alfolle hyväksynnän kosintaansa annat.
64.
IRENA:
(Oi kuinka mieluisa nuorukainen!)
(Katsoo Deliota.)
DELIO:
(Tuo hovinainen vallan hurmaa.)
(Katsoo Irenaa.)
ALVILDA: Sanasi kuuroille korville kaikuu.
(Ernandolle)
ERNANDO: Kuinka? Avionko torjut?
ALVILDA: Torjun ylhäiset häät.
ERNANDO: En usko, oi kuningatar, että näin suurta vääryyttä herrani ansaitsee.
ALVILDA: Tekemänsä vääryydet saa hän samalla mitalla maksaa.
ERNANDO: Tanskan kruunuko Gothian tiaaraa vähemmän loistaa?
65.
ALVILDA: Päinvastoin, enemmän eittämättä.
ERNANDO: Siis...
ALVILDA: Tanskan kruunun haltijaan en kuunaan ole mieltynyt enkä mieltymään tule.
IRENA:
(Olemuksensa mua houkuttaa.)
(kuten edellä)
DELIO:
(Katsettansa halajan.)
(kuten edellä)
ERNANDO: Miksi?
ALVILDA: Syyn kyllä tiedät.
ERNANDO: Rakkausko?
ALVILDA: Sitä kammoan niin kovin.
ERNANDO: Alfonko?
ALVILDA: Kenen vain.
ERNANDO: Rakkautta on…
ALVILDA: Riittää! Jo olet riittämiin piinannut.
66.
ERNANDO: Muista...
12
ALVILDA: Ymmärsit kyllä.
ERNANDO: Että voittaja...
ALVILDA: Vieläkö jatkat?
ERNANDO: Halveksuntasi saa.
ALVILDA: Mitä tarkoitat?
ERNANDO: Halveksuntasi saattaa hänet suututtaa.
ALVILDA: Suuttukoon, jos tahtoo. Vihani hänen osakseen iäksi lankeaa.
ERNANDO: Pohdi tarkkaan, Alvilda.
ALVILDA: Torjunnan toistan.
ERNANDO: Kadut vielä.
ALVILDA: En pelkää.
67.
ERNANDO: Riennän oitis Olmiron luo. Teljetkää hänet vankilaan karmivaan ylpeytensä hautaamaan.
ALVILDA: Kiven sisään kiven suljet.
IRENA:
Etkö edes uhkausten edessä murru?
(Alvildalle)
DELIO:
(Tännepä tahdon jäädä.)
ERNANDO: Houkat rakastavaiset! Turhuutta on
68.
palvoa sitä, ken halveksunnalla vastaa. Ken kaunein on, se on myös julmin.
69.
70.
Kohtaus 16
Närkästynyt Alvilda, Irena ja Delio
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
Ja sinä, katala nainen, vielä tohdit Alvildaa houkutella raukkamaisuuteen?
Valtiattareni!
Vaikene, ellet halua kielesi katkeavan ja maahan putoavan!
Hellyys...
Inhoan hellyyttä, joka katalasti alhaisia tunteita ruokkii. Minäkö taipuisin? Ennemmin
tuhannen kuolemaa ja kahletta kärsin, kuin taivun avion kurjuuteen.
71.
Mutta rangaistuksetta et tästä pääse.
IRENA:
(Taivaan vallat, mitä saan kuulla!)
DELIO:
Nainen, sinä tiikeriäkin kavalampi!
ALVILDA: Ken rakkaudesta puhuu, ainaisen vihollisen minusta saa.
Täynnä syvää halveksuntaa loukkauksen kostan.
72.
73.
Kohtaus 17
Irena ja Delio
IRENA:
DELIO:
IRENA:
Kuulitko, ystäväni?
Kuulin kyllä.
Alfolta, kuninkaaltasi, sain tehtäväksi Alvildaa taivutella vihan sijasta lempeen.
74.
DELIO:
Se, ken hyvään neuvoo, saa myös usein palkan.
13
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
Minua silti surettaa kiivaan kuningattaren hirveä vankeus.
Suo anteeksi, kaunokaiseni, hourailua tuo vain on!
Etkö tahdo minun säälivän kohtaloaan?
Jos hän kohtaloa pitää pilkkanaan!
Totta puhut.
Silmäkulmasi säästä kyyneliltä. Tuskassa kai aina viisainta on
75.
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
76.
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
kuulla ymmärryksen ääntä.
Viisas olet, nuorukainen.
Hovi opettaa.
Luonteesi laatu minulle on mieleen.
Silmäniloa suot paljon mulle.
Tottako tuo vai leikkiäkö lasket?
Pois se minusta!
Sinua rakastan.
Tunnustan: sua jumaloin.
(Oi mikä riemu!)
(Minä onnekas!)
Kuka olet?
Delioksi mainitaan. Entä itse?
Irenaksi kutsutaan. Sitokoon rakkaus kiintymyksemme suloisin sitein.
Nyt kuitenkin on minun seurattava Alvildaa.
Aivoituksiasi ylistän.
Kauempaa seuraathan matkaani?
En kadota
77.
IRENA:
valostasi sädettäkään.
Rakastunut olen, en tiedä, mitä teen. Jo ensi katseesi sai palon sydämeen..
78.
Kohtaus 18
Delio yksin
DELIO:
79.
Armas Irena, levotonna välillämme liekki lepattaa,
sama tuska, kuin on sulla, myös mua kaivertaa.
Lempeästi rakastaa, vailla tuskaa, liekö laisinkaan?
Kun Amor, kerkeä joskin sokko, viskoo nuoliaan,
Hän saa, että sydän pakahtuu — ei tapaa suoda armoaan.
Näet lempeästi rakastaa, vailla tuskaa, liekö laisinkaan?
83.
84.
85.
86.
Ensimmäinen näytös päättyy
14
Toinen näytös
Kohtaus 1
Peilisali
Gilde sonnustautuneena parhaimpiinsa
Te neuvonantajat kauneuden, totuus silmilleni kertokaa!
Tiedä en, onko parempi hiukset vapaaksi jättää vai kammoin kiinnittää.
89.
(Kävelee keimaillen, sitten arvokkaasti.)
Ellen aivan erehdy, on tuo Olmiro, joka lähestyy.
(Ihaillessaan itseään peilistä näkee Olmiron, joka saapuu.)
90.
Kohtaus 2
Olmiro ja Gilde
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
Suo anteeksi jos kovin kiihkeästi luoksesi aioin päästä.
Minkä tähden saavuit?
Kumartaakseni sinua, oi jumalattareni, ja saadakseni tietää, onko jo aika onnesta haaveilla.
Siitä keskenämme haastelkaamme. (Ottaa Olmiroa kädestä.)
Tehkäämme niin.
91.
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
Syömmesi siis Gilden tähden roihuaa?
Syömmeni roihuaa Gilden tähden.
Häntä puolisoksesi halajat?
Häntä halajan.
Mitä sanoo Alfo, kuninkaallinen veljesi?
Hän ei saa sitä vastustaa.
Entä Ernando?
Hänen hyödykseen se koituu.
Milloin sarastaa häidemme päivä?
Milloin ikinä mielit.
Oikea käteni vahvistakoon, minkä kieleni sanoiksi pukee.
92.
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
Tässä käteni.
Ja tässä minun, se lupaukseni vahvistaa.
(Antavat toisilleen kättä.)
(Onnekas Olmiro!)
Pian minut puolisoksesi saat.
Niin, Gilde armaani.
Salatkaamme isältä tämä, jottei hänen vihansa liekkiin leimahda.
Tahtosi on lakini.
Lähde, ennen kuin hän saapuu.
Hyvästi jää.
Pohtikaamme, kuinka selvittää vyyhti.
93.
15
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
Kiitoksen ansaitsee viisautesi.
(Totisesti keinon keksin.)
Ei sydäntä sillä, ken sinua ei jumaloi. Kivipaadessakin saat palon roihuamaan.
94.
Kohtaus 3
Olmiro kohtaa lähtiessään Ernandon
ERNANDO: Missä on Olmiro?
OLMIRO: Juuri sinut tavata tahdoin.
ERNANDO: Ja minä taas sinua etsiskelin.
95.
Alfo lopulta saapui.
OLMIRO: Turhaan Gilden luo saavuin moisen viestin vuoksi.
ERNANDO: Nyt sen sinulle tuon, on se varma.
GILDE:
(Valehtelussa on hän mitä taitavin.)
ERNANDO: Millaisena sinut näenkään!
GILDE:
Isä, kuinka niin?
ERNANDO: Pukusi.
GILDE:
Mielitekoja noudatan.
ERNANDO: Kovin olen eri mieltä.
96.
Säädyllisemmin itsesi pue..
Gilde, on kohtalo sinut määrännyt temppeliin!
GILDE:
Minutko?
ERNANDO: Kyllä, vastustatko kenties?
GILDE:
Taivas sen estäköön.
OLMIRO: Oi kaunokainen!
(hiljaa Gildelle.)
GILDE:
Vaikene, jottei isäni suutu.
(hiljaa Olmirolle)
ERNANDO: Artemiille olen sinut luvannut.
OLMIRO: Siihenkö suostumuksesi annat?
GILDE:
Vaikene, pyydän. (hiljaa Olmirolle) Milloin, isä? (Ernandolle)
ERNANDO: Pian koittaa se hetki.
OLMIRO: Ei tule sinun sitä sietää.
GILDE:
(Vaikene, pyydän.) (hiljaa Olmirolle)
Onko sovittu jo päivä?
(Ernandolle)
97.
ERNANDO: Huomenna pääset hunnuttomien impien oppiin. Sinut sulkevat suojiinsa pyhät muurit.
OLMIRO: Ja tahdot, että vaikenen vielä?
GILDE:
Salaisuutta sinun ei sovi paljastaa. (Olmirolle)
ERNANDO: Riisu turhat koristeet.
GILDE:
Sen teen.
OLMIRO: Sinä minut petät.
ERNANDO: Nöyrästi peitä rintasi.
GILDE:
Kaiken teen.
OLMIRO: Entä rakkautemme?
ERNANDO: Jo vain minusta tuntuu, että velvollisuutesi kernaasti täytät.
16
98.
GILDE:
Totisesti täytän.
OLMIRO: (Oi, sinä uskoton!)
ERNANDO: Prinssi, mitä sanot?
(Olmirolle)
OLMIRO: Häntä ihailen.
GILDE:
Hyvä.
(Hiljaa Olmirolle)
ERNANDO: Eikö olekin hän ylistyksen arvoinen?
OLMIRO: Todellakin.
GILDE:
Jatka vain noin.
ERNANDO: Olet ollut hänelle kumppani opinnoissa, pyydän, ole kumppani myös matkalla temppeliin.
OLMIRO: (En totisesti!)
GILDE:
Olmiroon minua sitoo avion iloinen lupaus. Riennän silkin loiston
99.
sarkaan vaihtamaan.
ERNANDO: (Oi, mikä ilo!)
OLMIRO: (Oi, mikä tuska!)
GILDE:
(Molempia tahdon hiukan pilkkanani pitää.)
(Aaria)
Vain nopea tuulahdus on kaikki se hyvä, minkä maailma antaa. Hetkessä ohi kiitää, nopeammin kuin tuuli.
Kohtaus 4
101.
Mietteliäs Olmiro ja Ernando
ERNANDO: Prinssi, voittajan veli,
102.
kuninkaan palatsiin minua seuraa.
OLMIRO: (Näinkö Gilde minua kohtelee?)
ERNANDO: Tule, kiirehdi.
OLMIRO: (Ah, sinä alati petollinen naissuku!)
ERNANDO: Miksi viivyttelet? Tahdotko, että joku edellesi ehtii kunnioitustaan osoittamaan?
OLMIRO: (Hän lupauksensa petti.)
ERNANDO: Sovi se e ei. Onhan hän kuningas.
OLMIRO: (Mikä nyt neuvoksi?)
ERNANDO: Paitsi että hän asemaltaan on korkein, sai hän myös syntyä ensin.
103
OLMIRO: Häivy jo silmistäni. (Murheisiini olet yksin syypää.) (Karkottaa Ernandon voimallisesti.)
ERNANDO: Mitä ihmettä?
OLMIRO: Lähde.
ERNANDO: Tee oikein.
OLMIRO: Myöhäistä jo on.
ERNANDO: On Olmiron käytös varsin kummaa.
OLMIRO: Vieläkö panet vastaan?
ERNANDO: Ernando sinusta vastaa.
OLMIRO: Tottele.
ERNANDO: Vain minua sinun käytöksestäsi syytetään.
17
104.
OLMIRO: Häivy, iäksi silmistäni kaikkoa.
ERNANDO: (Taivas, mitä kuulenkaan!)
OLMIRO: Mene jo.
ERNANDO: Kuuntele.
OLMIRO: Kai jo ymmärsit.
ERNANDO: Opetukseni.
OLMIRO: Niistä en piittaa.
ERNANDO: Rakkauteni.
OLMIRO: Sille en arvoa anna.
ERNANDO: Uskollisuuteni.
OLMIRO: Sitä inhoan.
ERNANDO: Kerro minulle edes syy.
OLMIRO: Kaikkoa, nopeasti.
ERNANDO: Lähden, mutta ihmetyksiin jään.
105.
Kohtaus 5
Olmiro yksin
Mikä veli? Mitä kunnioitusta? Mikä syntyperä? Mitä hulluutta? Niissä ei ole hirvittävään
vihaan syy. Halveksunta sydäntäni polttaa, kun se ilman Gildeä jää.
106.
Itkekää, oi silmäni,
107.
itkekää, älkää kyyneliä lakatko vuodattamasta, ennen kuin taivaalla loistavat säteet uuden
päivän.
Kohtaus 6
Hovi vankityrmineen; torni keskellä näyttämöä
Delio pakahtumaisillaan
DELIO:
Tähän kurjaan paikkaan, keskelle kurjien, Alvildan ovat tuominneet.
Irenan vihjeestä häntä seuraan, kunnes taas kadotetun aarteen löydän.
Marttyyrin kyyneleet vuotakoot ylt’ympäriinsä, valukoot maahan.
Ken ei murhetta tahdo, hän rakkauden iloja välttäköön. Soihtu sydänten herran ahnaasti
roihuaa.
Kohtaus 7
Alfo ja sotilaita
Sydämeni on kuin paholainen konsanaan.
111.
Ei tuonelan valtiaskaan tunne suurempaa vihaa valtakunnassaan.
18
Julkea Ernando, uskalsit Alvildani vangita,
112.
auringon, jota jumaloin.
Oi vartijat, kiiruhtakaa hänet pidättämään ja kahleista päästämään goottien kuningatar.
Sydämeni jo sääliin taipuu.
Vaan pysähtykää, nyt tornistaan näkyy tuo olento suloinen. Tahdon ensin kuulla, jos apuain hän anoo.
(Sotilaat, jotka ovat lähteneet vapauttamaan Alvildan, pysähtyvät, muut lähtevät vangitsemaan Ernandoa.)
113.
Kohtaus 8
Alvilda tornissa, Alfo kuuntelee häntä
ALVILDA: En kahleissa tuskaa tunne, nauran vain ja iloitsen. Huoleni kaikkoavat, kun rakkauden
pauloja
114.
pakenen.
(Vetäytyy sisälle.)
115.
ALFO:
Tuokaa hänet luokseni, mutta kahleita älkää avatko. Olen päättänyt: Ernando saa tuolle
julmalle taivaan merkit näyttää. Halveksunta halveksunnan ansaitsee.
(Sotilaat avaavat vankilan oven.)
116.
117
Oikein on vihalla maksaa takaisin sille, ken rakkaudessa vihaa.
121.
(Tuovat Alvildan Alfon eteen.)
Kohtaus 9
Alvilda ja Alfo
121.
ALVILDA: Mitä minusta tahdot?
122.
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
Tiedätkö laisin, mikä minut tänne toi?
Luulen, että minua taas kosinnalla kiusaat.
Erehdyt. Rinnastani täysin on pois tuo entinen palo. Sydämeni toisen puolison valinnut on.
Toisen puolison?
Kyllikseni olen saanut.
Onnelliseksi minut teet.
123.
ALFO:
Vai onnelliseksi?
19
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
Koittaa kaiketi päivä, jolloin haaveet häistämme hautaat.
Ainakin olen löytänyt toisen, joka rakkauteeni vastaa.
Älköön olko hallitsijoiden joukossa sinua onnellisempaa.
Toivon, että onneni näet. Olenhan löytänyt puolison, joka kaikki hyveet ja kauneuden avut
omaa.
ALVILDA: Mikä on siis minun kohtaloni?
ALFO:
Sen ilmoitan, että sinun tulee puolisoni palvelijattareksi ryhtyä.
124.
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
125.
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
126.
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
127.
ALFO:
Mitä oikein sanot, Alfo?
Uuden mielitiettyni palvelijatar on sinun oltava.
Mutta olen kuningatar!
Niin olet, mutta palvelijatar myös.
Jätä minut kahleisiin äläkä salli valtikkaan tottuneen naisen näin nöyrtyä.
Olen päättänyt sinulle vapauden antaa, joka sinulta luvattani riistettiin.
On kuolema yhä rakkaampi.
Tahdon, että elät ja puolisoani palvelet.
Kohtalon henget, antakaa minun kuolla!
Hänet kahleista päästäkää, jotta hän voi puolisoni tahtoa noudattaa.
Oi, herra, kyynelsilmin jalkojesi juuressa, armoa anon rakkauden tähden, jota kerran julistit.
Ylös nouse, en suostu.
Taipuisit!
En järky.
Sinua anelen.
En kuuntele.
Ymmärrän, pilkkani kostat. Sanaton olen. Hautautuneena murheeseen minut näet, niin
kauan kuin elän päättymätöntä tuskaa.
Peilistä syyn näet murheisiisi. (Tätä valhetta tahdon värittää).
Itkettävä ja kärsittävä on sen, joka itkemään ja kärsimään saa.
Ansionsa mukaan saa hän, jolla on vain julmuutta antaa.
128.
Kohtaus 10
Irena ja itkevä Alvilda
129.
IRENA:
Kuningatar…
ALVILDA: Saavuit oikeaan aikaan, Irena. Kahleista vapauduin, mutta raskaamman taakan saa sydämeni kantaa.
IRENA:
Taivas, mitä kuulenkaan!
ALVILDA: Minut on määrätty Alfon puolisoa palvelemaan.
IRENA:
Alfollako puoliso?
ALVILDA: On minun häntä hovissa toteltava.
20
IRENA:
Kuinka monta vaimoa on hänellä ollut mielessään?
130.
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
131.
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
Hän siteemme purki torjuntani myötä.
Liittoa vielä ei ehkä solmittu ole.
Pian se tapahtuu.
Käy se siis estämään, valtiattareni!
Minäkö sen estäisin?
Et tarvitse sinun toisen vallan alla elää.
Mutta olisin rakkauden arvoton orja.
Mitä siis tehdä voimme?
Ei kuulu pelkuruus soturin luontoon.
Siedä siis alhainen arvo.
Jalo sielu ei siedä väärämielisyyttä.
On valittava vaimosta tai palvelijattaresta.
Vaimoksi en alistu.
Palvelijattareksi siis ryhdyt.
En totisesti.
Mikä neuvoksi?
En tiedä.
Pitää sinun rakastaa tai palvella.
Sitä pohdin.
Ken rakastua tahtoo, tarkkaan punnitkoon.
132.
Kun rakkauden liekki syttyy, se ikuisesti palaa.
133. (-)
134.
Kohtaus 11
Delio ja Irena
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
Oi, kaunis Irena.
Oi, Delio, rakastettuni jumalainen.
Riennän kasvojesi loistetta kohti kuin perhonen valoa päin.
Yksi seikka mieltäni askarruttaa.
Kerro.
Onko totta että Alfo alttarille toisen saattaa?
En sitä tiedä.
Näitkö Alvildan kahleista vapaana?
Kyllä vain hänet näin.
Onko määrätty, että Alvilda morsianta käy palvelemaan?
135.
DELIO:
IRENA:
No, tämäpä vasta jotain!
Ja se kovasti hänen sydäntään ahdistaa.
21
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
Jos Alvildaa murhe kalvaa, se Alfonkin on harmi.
Epäilen liiton vain silmänlumeeksi solmittavan.
Noin juuri itsekin päättelen.
Kuule, kuningastasi riennä etsimään. Jos huijauksesta on kyse, kehota häntä jatkamaan:
136.
DELIO:
IRENA:
DELIO:
rakkaudessa kaikki keinot sallitaan.
Eikä olisi kerta ensimmäinen!
Kiiruhdan hänen luokseen, jonka sydän on jäätä. Yritän sitä sulattaa.
Itse et ainakaan ole niin vastahankaan.
137. – 141.
IRENA:
En ole kaunis mutta en julmakaan. Rakkaalleni lempeyttä vain tahdon osoittaa.
142.
Kohtaus 12
Delio yksin
Totta virkkoi Irena: Ei kauneudella voi kerskata kuin Troijan Helena, mutta eleensä ja
luonteensa iloinen kummalla tavalla mieltä kiehtoo.
Kultani ei kaunein lie, mutta sellaisenaan sydämeni vie.
Aivan kuin taivaalla tuikkiva tähti Irenan sisin valoa loistaa.
144.
145.
Kohtaus 13
Gilden huone, näkyvissä neljä ovea
Olmiro yksin
Tahtoisin nauraa, vaan itkevän minun tahtoo tuo julma jumala rakkauden. Miksei hän julmuudeltaan
146.
terää jo katkaise?
147.
Alfo, anteeksi minulle suo, jollen palatsiisi saavu. Rakkaus minua täällä viivyttää. Kas
tuossa mahtavan jumalattaren valkeissa vaatteissa hän, joka tuskiini on syy. Enää en itkeä
tahtoisi, mutta tuskani vuoksi sitä estää en voi.
Kohtaus 14
Gilde säällisesti pukeutuneena tekee pilkkaa itkevästä Olmirosta
148.
GILDE:
Itke, anna kyyneltesi saada maa helmistä kukkimaan. Jos eivät silmäsi vielä kajossa aamun
loista, valo päivän ne ainakin kirkastaa.
149.
22
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
Sinä, julmuri, nautit, kun Olmiron sielun rakkaudentuskissa näet.
Miksi maahan meren aarteita kylvät?
Pilkka jätä. Temppeliinkö käy matkasi, Gilde?
Puku sen paljastaa.
Sen vaihtaa voi.
Mutta ei isän päätä kääntää.
Isän tahto ei kaikkea merkitse.
150.
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
Olen tytär kuuliainen.
Et enää Ernandolle kuulu.
Kenelle sitten?
Minulle lupauduit.
Huolettomasti käden ojensin ja sinulle sellaista annoin, mikä ei annettavissani ollut.
Puolisokseni pitää sinun tulla.
Taivaalle olen kuuluva.
Sitä mielessäni uumoilin.
Jumalaista tahtoa ei sovi kiistää.
Oi, näen kyllä, julma nainen, että Cupidosi kevytmielinen lapsonen oli.
151.
GILDE:
OLMIRO:
152.
(Oi, kuinka nauran!)
Valehtelijoita ovat kaikki naiset, sen tiedän.
153.
154.
Kaksi sydäntä rintaansa kätkevät, se vahingoksemme koituu.
155.
Kun toinen syömmistä lupaa, toinen epää.
156.
Kohtaus 15
Ernando ja yllä mainitut
GILDE:
OLMIRO:
Olmiro, isä…
Vieläkö silmieni eteen saapua tohdit, sinä petturi? (Haluaa surmata Ernandon.)
157.
GILDE:
Seis! Mitä teet?
(Estää.)
ERNANDO: Oi, prinssi, mistä syytät?
OLMIRO: Uhkaavalta kohtalolta jos säästyä mielit, älä Gilden salli temppelin porteista sisään astua.
GILDE:
(Valtiaani, hän surmaa minut, jos totuus hänelle paljastuu.) (hiljaa Olmirolle)
ERNANDO: Miksi?
OLMIRO: Hänet puolisokseni tahdon.
GILDE:
Älä sano enempää.
(hiljaa Olmirolle)
ERNANDO: Vai puolisoksesi hänet tahdot? Jätä meidät hetkeksi kahden,
158.
23
tyttäreni mietteitä haluan hetken kuulla.
Sen sinulle sallin.
(Ernando siirtyy keskustelemaan Gilden kanssa, Olmiro jää syrjemmälle.)
GILDE:
(Nyt aika on punoa kaksinkertainen juoni.)
ERNANDO: Tytär, koettelemuksia sietäisin vaikka tuhat, ennen kuin tekisin jumalattaren tahtoa vastaan
GILDE:
(En kuulemastani pidä.)
ERNANDO: Yhtäläiset ovat rohkeutemme, mutta jos koskaan toisin on, oitis kuolemaa saat tämän käden kautta odottaa.
OLMIRO:
159.
GILDE:
(Puolisonsa minusta tulee!)
ERNANDO: Gilde, tiedät, mitä tarkoitan.
GILDE:
Etkö näe, että Olmiro hourii. Hän sekaisin on väittäessään minun jo hänelle lupautuneen.
Huomaatko, kuinka katseensa harhailee?
ERNANDO: (Oi, mitä kuulenkaan!)
GILDE:
Tiedätkö, tahtoi Olmiro minut jo ennen häitä paljaalle maalle kallistaa.
160.
ERNANDO: Ovatko sanasi totta?
GILDE:
(Jos hän selville saa aviosta lupauksen, tämä valhe minua kilpenä suojaa.)
ERNANDO: Mitä siis teemme?
GILDE:
Salli minun hänelle järkeä puhua. Prinssi, anteeksi suo, jos isäni tahtoa vastustan: hän avioon kanssasi kehottaa.(Gilde siirtyy puhumaaan Ernandon kanssa.)
OLMIRO: Vastustat?
(kiukkuisena Gildelle)
GILDE:
Hiljaa, hillitse paheksuntaasi..
OLMIRO: Sinä yksin siis olet häitä vastaan?
161.
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
Olen Artemiin neitsyt, ja se riittäköön.
Petturi luvattuni on.
Enkö sinulle sanonut?
(isälle)
Entä lupaus, jonka näiden seinien sisällä juuri annoit?
Kuule, kuinka hän hourii.
Oi kurja nainen, jos pian et mieltäsi muuta, Ernandon sijasta sinut jalkojeni juureen surmaan.
(Sinut taas tyyntymään saan, kun et sitä osaa lainkaan odottaa.)
162.
OLMIRO:
Aseisiin, oi petetty sydän,
163.
tahdon puolestasi kostaa.
164.
165.
166.
167.
Rintaani, Kostotar, lennä
168.
ja soihdullasi
24
169.
raivo jo sytytä.
177.
Kohtaus 16
Ernando ajatuksiinsa vaipuneena ja Gilde
GILDE:
Isä, mitä tuumit?
ERNANDO: Hämmästynyt olen, kuinka Olmiro hourii.
GILDE:
Hourii.
ERNANDO: Palasin häntä palatsiin saattamaan ja huomaan hänen mielipuoleksi muuttuneen.
GILDE:
Se totisinta totta on.
ERNANDO: Mistä sai hän päähänsä moiset houreet?
GILDE:
Sitä en tiedä.
ERNANDO: Tähän asti prinssi viisas ja vakaa on ollut.
178.
GILDE:
Ah, ei hän ole ensimmäinen viisas, ken järjen valon kadottaa.
ERNANDO: Parannuskeino tähän mielenvikaan pian on tarpeen.
GILDE:
Vailla epäilyksen häivääkään!
ERNANDO: Mikä saisi hänen mielensä paranemaan?
GILDE:
Valtakunnasta ei parantajia puutu.
ERNANDO: Tytär, häntä auttaa voit.
GILDE:
Kuinka?
ERNANDO: Hänelle antamasi lupaus liitosta pidä ja hetkessä näet mielipuolen tervehtyneen.
179.
GILDE:
Oi, isä, mitä oikein sanot?
ERNANDO: Sinä häpeämätön, noinko tyhmänä Ernandoa pidät: että hän ei valhetta tunnisGILDE:
Totuuden ilmaisi kieleni, ei valehdellut!
ERNANDO: Sinä petollinen,
taisi?
180.
totuus ei sinun huuliltasi paljastunut vaan muiden. Miekalla pitäisi minun rikollinen sielusi
viedä.
GILDE:
Armollisemmin rikkeeni punnitse, oi jumalatar oikeudenmukaisuuden!
ERNANDO: Uskallatpa!
GILDE:
Enkö ole Apollon papitar, sitoutunut temppeliin?
ERNANDO: Entä sitten?
GILDE:
Olenko muka lupausta rikkonut?
ERNANDO: Pelkään, että petosta salassa jatkat.
181.
GILDE:
Surmaa minut ja pese verelläni erhe.
ERNANDO: (Ei erhe vielä niin raskaasti mieltäni paina.)
GILDE:
Paljasta miekkasi! Iske se rintaani, työnnä sydämeeni ja näytä Tanskalle, kuinka sinä, julmuri, viatonta rankaiset. (Itkulla häntä yritän pehmittää.) (On itkevinään.)
182.
ERNANDO: (Kai erehdyin.) Anteeksi tytär, jos kiivas isäsi sinua syyttä loukkasi. Syytön olet, riennä
syleilyyni. Sinua kuin ennen rakastan. (Haluaa syleillä Gildeä.)
25
GILDE:
Anna minun olla.
ERNANDO: Minuako kartat?
GILDE:
Sydämistynyt olen.
ERNANDO: Kadun.
GILDE:
Valehtelijaksi minua väität.
ERNANDO: Isän rakkaudesta sen tein.
GILDE:
Minua kuolemalla uhkaat.
(Välttelee.)
183.
ERNANDO: Kurjan kohtalon tahdosta.
GILDE:
Mitä enemmän loukkausta mietin, ajattelen vaaraa, sitä suurempi murhe sydäntäni painaa.
ERNANDO: Rauhoitu jo.
GILDE:
Toiveesi täytän, mutta vain jotta en Artemiin temppeliin murheellisena astuisi.
ERNANDO: Suudelman saat.
GILDE:
Kuule siis: sillä aikaa kun mielipuolen raivoa huoneisiini pakenen, temppeliin
184.
kiiruhda ja papille kerro, että huomenna voi minua luokseen odottaa.
ERNANDO: Kernaasti sen teen.
GILDE:
Sillä välin menen Olmiroa lohduttamaan.
185.
GILDE:
Näet kyllä, josko sydämeeni rakkauden tuskan tahdon, kyllä vai en.
Iäksi nautintoja petollisia pakenen, vaan en niitä, joita huuliltasi ihanilta pian maistelen.
186.
Kohtaus 17
Ernando yksin
186.
ERNANDO: Pian, viipymättä, suuntaan askeleni kohti asuntoja valtiaani.
187.
Vaan mitä näen?
Reitin sulkevat sotilaat urheat. (Kaksi sotilasta ilmestyy ovelle; ovia on neljä.)
Menen täältä. Samalla tavoin keihäitä eteeni ilmestyy. Tappava teräs tukkii tieni. (Toisen
ovelle ilmestyy sotilaita.)
Yritän paeta toista tietä.
Mihin käännynkään, samaan esteeseen törmään. (Neljännelle ovelle ilmestyy sotilaita.)
Keitä olette, miksi tulitte?
Uusia miekkoja edessäni näen.
188.
Joka puolella uusia aseita. (Uusia sotilaita ilmestyy miekat kädessä.)
Mitä nyt teet? Miten selviät, Ernando? Purista miekkaa ja rohkeasti pakoon pyri! (Kun
hän yrittää paeta, hänet piiritetään.)
Sotajoukko uskalias minut kiinni ottaa.
Kaadut, petturi, sorrut sinäkin!
Maahan hirmuteot jäävät muistiin. (Hän haavoittaa monta sotilasta.)
189.
Loitotkaa, alhaiset joukot,
26
190.
tai hengen teiltä riistän.
Ken ei pakoon pyri,
191.
sen surmaan.
(Hän puolustaa itseään viimeiseen asti, mutta hänet pidätetään.)
192.
Moinen voima minut väsyttää, en enää jaksa panna vastaan.
193.
Nyt vangiksi antaudun. Olen kahleissa raivoisan Olmiron, tuon prinssin mielipuolen. Käskyt hänen lienee: hulluus vahinkoa aikaan saa.
194.
Ken hovissa elää, asioita outoja todistaa, alati on kuoleman syleilyssä, aina myrskyn silmässä.
Sotilaat tanssivat keihäineen ja miekkoineen.
Toinen näytös päättyy.
27
Kolmas näytös
196.
Puutarhassa, jossa keskellä suihkulähde
Kohtaus 1
Alfo yksin
Petkuta, petkuta, sydämeni, niin kuin ikinä vain voit,
197.
niin että pilkan saa hän, joka sinua halveksii, sinua, jolle aina niin julma on
ollut.
198.
Niin Amor minua neuvoo ja niin myös teen.
199.
202.
Kohtaus 2
Delio ja Alfo
DELIO:
ALFO:
DELIO:
203.
ALFO:
DELIO:
ALFO:
DELIO:
ALFO:
Oi, isäntäni!
Mitä uutta tuot?
Pitkin poikin koko linnan olen juossut, jotta sulle kerrotuksi saisin.
Tässä olen.
Irenalta sain kuulla: on kovin raskas Alvildan muiden orjana olla.
Sen tiedän.
Ymmärtää antoi, että jos sattumalta häät vain silmänlumetta, ei totta oisi,
ne heti viisasta on jättää. Näin onnen ohjiin sinä tarttua vielä voisit.
Delio, tunnustuksen sinulle teen,
204.
DELIO:
ALFO:
DELIO:
ALFO:
DELIO:
Ernandon tyttären kanssa valehtelen viettäväni häät ja häntä olen jo lähettänyt hakemaan.
Herra, Ernandon ovat vanginneet!
Oi! Unhotin hetki sitten pidätyksen peruuttaa. Kiirehdi hänet pian vapauttamaan.
Kuin olisi jo!
Samalla hänelle kerro, että veljeni tavata haluan.
Vain merkin annat ja tottelen, valtiaani Juppiter.
205-206.
Rakasta, luota ja toivo, että onneen yllät.
Kaunotar kopea, joka nyt halveksii ja vihaa,
voi kerran vielä leppyä ja sinua aidosti rakastaa.
207.
ALFO:
Askelin horjuvin Irenan seurassa kulkee kaunis Alvildani kukkaista maata. Riennän Gildeä tänne kiirehtimään toteuttaakseni juonen.
(Lähtee.)
28
Kohtaus 3
Alvilda mietteissään Irenan seurassa. Tovin jälkeen näin sanoo
Olen päättänyt: en tahdo rakastaa. Ei rakkauden jumalan nuoli saa minua taipumaan.
209.
IRENA:
Valtiattareni, jos katsot pientä lintusta, ken oksalta oksalle sirkuttaen lentää, ei se muuta
teekään, kuin vain rakastaa…
ALVILDA: Vaan minä en rakasta.
IRENA:
Kukista kaunein, auringonkukka, rakkaudesta palaen aina aurinkoon katseensa kääntää…
ALVILDA: Mutta minä en pala.
210.
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
211.
Viiniköynnöksen kärhetkin rakastavasti lehmuksen ympäri kietoutuvat…
Mutta minä en kietoudu.
Kaikki kasvit ja kivetkin lopulta…
Jo pitkästytät minua. Katoa silmistäni, lähde! En halua rakastaa vaan yksin olla.
Jollet sinä tahdo rakastaa, minä totisesti tahdon.
Tahdon vielä enemmän: tahdon vain, että hän, joka tuleni sytytti, sen myös sammuttaa.
Kohtaus 4
Alvlda yksin
212.
Rakasta niin kuin tahdot. Jotta sydämeni rakkaudelta saan säästää, taivun palvelemaan.
Erilainen lienen kuin neidot muut. Te, jotka kauniita kasvoja rakastatte, hulluja olette.
213.
214.
Naiset, minua uskokaa, turhuutta on nuorukaista rakastaa,
215.
uskoton on sydämensä rinnassaan.
Kohtaus 5
Alfo, Gilde ja Alvilda
ALFO:
GILDE:
216.
ALFO:
GILDE:
ALFO:
(Oi onnea, yhä Alvildan täältä löytää voin. ) Surullinen älä ole, Gilde, (hiljaisella äänellä)
en sinua temppelistä riistää aio, rehellisyyttäsi en loukata tahdo. Isäsikin lienee jo vapaa.
(Voi, ei tämä tuskaani lievitä. En ole voinut Olmiron kanssa sanaa vaihtaa, ja siinä syy
kärsimyksiini.)
Tiedäthän sinä, että häämme suurta valhetta on.
(Mutta löydänkö tuskaani lääkkeen uuden?)
Alvilda, kas tässä kaunotar, jota sinun palvella pitää. Vaikka ei hän ylhäistä asua kanna, on
hän nainen,
217.
jota tahdon rintaani vasten suloisesti puristaa. (Lähestyy Gildeä syleilläkseen tätä.)
GILDE:
Niin lähelle älä tule.
(hiljaa Alfolle)
ALFO:
Tiedäthän, että teeskentelen.
(hiljaa Gildelle)
ALVILDA: (Ei mieleni muutu.)
29
ALFO:
Oletko koskaan huulia yhtä viehkeitä nähnyt? Kuin ruusuja, jotka rakkautta vuodattavat,
kuin mehiläiskenno hunajaa. Niinpä siis kuin mehiläinen tahdon niiden mettä maistaa.
(Haluaa suudella.)
GILDE:
Niin lähelle älä tule.
(hiljaa Alfolle)
ALFO
Tiedäthän, että teeskentelen.
(hiljaa Gildelle)
ALVILDA: (Kateutta en tunne.)
ALFO:
Tänne sinut jätän, että paremmin voit häntä pilkkanasi pitää.
218.
GILDE:
ALFO:
GILDE:
ALFO:
219.
Muistathan minua kohtaan somasti käyttäytyä. Nyt on minun mentävä, oi Gilde.
Lähdetkö?
Kyllä.
Mene, oi sulhaseni, pian palaavaksi sinua odotan.
Sinut linnassani tapaan. Jää Alvildan luo. Kohta aivan, oi te ihanat silmät, luoksenne
palaan.
Katseenne ovat kuin balsamia haavoille, minuun viiltämilleen.
220.
Kohtaus 6
Gilde ja Alvilda
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
221.
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
222.
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
On rakastettu prinssi minut tänne tuonut, siispä Alvildan kustannuksella hiukan pilailla
tahdon.
Palveluksessanne olen.
(Liikkuu hillitysti.)
Kas, kuka lienet?
Palvelijattaresi.
(juhlallisesti)
Ja tuolla tavoin eteeni ilmestyt?
Missä erehdyin?
Palvelijain tapaan kumartakoot myös kuninkaalliset. (ärsyyntyneesti)
Oikeassa olet.
(Kumartaa puoliväliin.)
Syvemmän kumarruksen tahdon.
Maahanko asti?
(alentuvasti)
Nouse, nöyrä suudelma hallitsijan kädelle paina.
(Ojentaa oikean kätensä.)
Painan huuleni kädellesi.
(Tarttuu käteen suudellakseen.)
Ei, sen arvoinen et ole.
(Vetää käden.)
(Malttia.)
Nyt heti hiukseni laittamaan. Mene kukkia noutamaan.
Menen.
(Hitaasti.)
Oi kuinka on askeleesi hidas, Alvilda!
Kuningattareni.
Nopeammin jalkaa nosta!
Kiirehdin.
(Hieman nopeammin.)
Nopeammin vielä!
Näinkö?
(Vielä nopeammin.)
Näyttää, kuin tunnin joka askeleeseen kuluttaisit, Alvilda!
Mitä minulta vaadit?
30
GILDE:
Typerältä vaikutat. Tuosta suihkulähteestä pikari täytä pisaroilla, jotka alastonten rakkauden jumalten käsistä virtaavat. Gildelle niiden suoma virvoitus anna.
ALVILDA: (Rakkaudelta välttyäkseni kaiken siedän, oi jumalat!) (Siirtyy hitaasti lähteen luo.)
GILDE:
(Pilkallani tahdon hyödyllistä saada aikaan.)
223.
Sydämeni, hetki odota, sitten annan sinun riemuita. Tunnen,
224.
että liekehdit, pakoon kun et päästä voi.
225.
Alvilda kohottaa astian kohti toista Amoria, lähde muuttuu kotkaksi, joka tarttuu
Alvildan käsivarteen.
ALVIDA:
226.
GILDE:
Kas tuossa hän on, Juppiterin linnun kynsissä. Suihkulähteen salaisuuden tunsin ja sen luo
Alvildan tarkoituksella johdatin, jotta Olmiron täällä kohdata voisin.
(Vaikenen, mutta sydämeni halveksunnasta kuohuu.)
Antaakseni rauhan sille, joka sotaa tahtoo, rakkaani luo nopeasti kiiruhdan. Jos hänet raivoisana tapaan, vihaansa seesteisellä katseellani sammutan.
227.
Kohtaus 7
Olmiro tohkeissaan ja Alvilda
OLMRO:
229.
Kertokaa, oi kukkaset, missä piileksii tuo julma käärme, joka minut petti.
En häntä löydä, mutta tiedän hänen Alfon seurassa olevan. Kedolla kukkien keskellä he
käyvät. Vaan millaisen kaunottaren sijastaan näenkään!
ALVILDA: Ken minulle vapauden suo?
OLMIRO: Olmiro.
(Kiirehtii Alvildan luo.)
ALVILDA: Ikuisesti armostasi olen kiitollinen.
(Olmiro koskettaa yhtä Amoreista, kotka muuttuu taas suihkulähteeksi, ja Alvilda vapautuu.)
OLMIRO: Nyt olet vapaa! Kuka olet, ken sinulle on tämän tehnyt?
ALVILDA: Kuuntele. Olen Alvilda.
OLMIRO: Alvilda?
230.
Suo anteeksi, arvon kuningatar, uskollinen prinssi eteesi kumartuu.
ALVILDA: Nouse, tässä valtakunnassa on arvoni toinen. Alfon morsianta palvelen.
OLMIRO: Palvelet Alfon morsianta!
ALVILDA: Gildeä.
OLMIRO: Gildeäkö?
ALVILDA: Häntä, joka juuri minua pilkkanaan piti.
OLMIRO: Taivaan tähdet, mitä kuulenkaan!
ALVILDA: Mutta arvoon vähäiseen sydämeni tyytyy,
231.
kunhan rakastamaan ei alistu.
OLMIRO: (Oi minua, iäti onnetonta!)
ALVILDA: On parasta lähteä.
OLMIRO: Suo anteeksi, jollen kanssasi astele.
ALVILDA: Anteeksi saat. Palvelustyö, joka tuskaa tuo muille, sydämelleni on suloista. Ahdistavat
minua
232.
31
vain rakkauden jumalan katkerat kahleet.
233.
Kohtaus 8
Olmiro yksin
Kurjuus, mitä kuulinkaan! Onko toisen oma hän, joka minun väitti olevansa? Julma Gilde
Alfolle lupautuu, onko Olmiro järkensä menettänyt? Temppelistä puhuu, mitä sillä tarkoittaa? Ah, valhetta kaikki tyynni. Käteni miekkaan tarttukoon, julmalta naiselta elämän riistäköön! Petturille ei ikinä anteeksi saa antaa, ei ikinä!
234.
Riekaleiksi revittäköön se sydän, joka petollisesti rakastaen minut petti!
235.
236.
Kohtaus 9
Alfo ja Ernando
ALFO:
Mitä oikein kerrot? Onko veljeni järjiltään?
ERNANDO: Totta se on. Melkein uskoin hulluudessaan Ernandon halunneen vankeuteen.
ALFO:
Epäilenpä, että Gilde Olmirolle on salaa antanut suostumuksensa liittoon.
ERNANDO: Herrani, mieluummin kuolemalle tyttäreni itsensä uhraa!
ALFO:
Täynnä on maailma viekkaita
237.
neitoja.
ERNANDO: Viekkaita kyllä, mutta tyttäreni ei sellainen ole.
ALFO:
Niin kuin sanot.
ERNANDO: Gilde lupautunut on Artemiille. Kuin ruttoa hän rakkautta vihaa.
ALFO:
Kun jo suostumuksesi annoit valheeseen häistäni hänen kanssaan, riennä jo juhlaa järjestämään.
ERNANDO: Lähden ja toivon, että Alvilda nähdessään Gilden valtaistuimelle nousevan
238.
ylpeytensä hautaa.
Nainen aina on mahtaileva, valtaa himoaa, ylhäisestä asemastaan pöyhkeilee.
239.
Kohtaus 10
Gilde pakenee Olmiroa, joka yrittää surmata hänet miekka kädessään
GILDE:
ALFO:
OLMIRO:
ALFO:
240.
OLMIRO:
Taivas, avukseni riennä!
Pysähdy, Olmiro! Mitä oikein teet?
Sinultakin, petturi, hengen riistän. (Aikoo iskeä, mutta keskeyttää.)
Alfoltako? Etkö minua tunne?
Hallitsijoiden joukossa tyrannin näen, ihmisten joukossa hirviön, joka minulta puolison
riistää, onneni anastaa. Syy murheeseeni, ainut aihe tuskaani.
32
GILDE:
ALFO:
OLMIRO:
(Hän erehtyy.)
Hän hourii.
(Gildelle
Ja sinä, barbaari Juppiter taivaan, tätäkö siedät? Etkö väärintekijää rankaise, roiston rintaa
lävistä, etkö arvotonta murhaa? Ah, ei oikeutta tunne hallitsija
241.
taivaan!
Nouskaa, oi demonit, nouskaa kuilusta synkästä
242.
ja petturia piinatkaa, häntä raadelkaa!
243.
ALFO:
244.
OLMIRO:
Vaan ei, pysähtykää! Ketä vastaan nyt käyn? Suo anteeksi, oi veljeni. Olet erheetön, moitteeton, syytä vailla. Tässä se petollinen nainen, joka tämän käden kautta ansaitsee rangaistuksi tulla.
(Yrittää uudestaan surmata Gilden.)
Lopeta jo, sanoin, Olmiro. Kuulkaa, uskolliset miehet, (Sotilaita saapuu.) Olmiro aseista
riisukaa, tuohon huoneeseen hänet sulkekaa. Hullu on aina vaaraksi muille.
(Sotilaat ottavat häneltä miekan.)
Tähtien kiusaksi tuon uskottoman surmaan. Juppiter taivaassa valmis olkoon, sillä valtakuntaansa vastaan sodan julistan, tuhoa kylvän.
(Sotilaat hänet pois.)
245.
Kohtaus 11
Alfo ja Gilde
ALFO:
GILDE:
Gilde, voit huoletta olla, temppelin suojiin pian pääset. Olmiron pidän linnaani teljettynä.
(Sananvaihtoon
246.
ALFO:
GILDE:
ALFO:
GILDE:
ALFO:
kanssaan olen pettynyt.)
Kuinka on Alvildan laita?
Turhaan yritin pilkkanani pitää. Loputtomiin hän palvelusta sietää.
Tule, koetetaan vielä kerran. Teeskentelen, että sinut puolisokseni, kuningattareksi valtaistuimelle tahdon.
Pian, oi herrani, jalanjäljissäsi joutuin seuraan.
Tahtosi on lakini.
247.
Auta minua, oi Amor, suo minun iloita. Julmuri oltuasi armelias olethan kärsimykselleni.
248.
Kohtaus 12
Gilde yksin
Gilde, mitä pohdit?
Missä sokkeloissa sekavissa mielen vaellat?
Olmiro on silmistäsi viety.
249.
33
Isä tahtoo sinut heti Artemiin temppeliin viedä.
Ilman Olmiroa ei tämä sielu elämää siedä.
Mutta kuinka, Gilde, kuinka voit yksin isäsi tahtoa vastustaa?
Jumalat, neuvo minulle antakaa, mitä pitää tehdä? Mikä neuvoksi?
Olmiro minua piinaa, isäni surua tuottaa, Alfo valheineen tuskaa lisää.
250.
Naista minua onnettomampaa ei maa päällään kanna.
Ei taivaalla niin paljon tähtiä ole kuin sydämessäni suruja.
Niin on kova tuskani, että on se kuolemaakin pahempi.
253.
254.
Kohtaus 13
Sali pohjakerroksessa vastapäätä Kuninkaallista puistoa
Olmiro saapuu lehtimajasta satakielen laulaessa
OLMIRO:
Olmiro, kuule, kuinka satakieli surullisesti valittaa. On kuin onnettomat huokauksesi sen
valituksia myötäilisivät. (Satakieli jatkaa laulua, ja Olmiro kääntyy Kuninkaallista
puistoa kohti kuunnellakseen.)
Kohtaus 14
Gilde kuulee satakielen laulun ja pysähtyy näkemättä Olmiroa
GILDE:
255.
Missä olet, piileksit, oi
kärsimysteni syy.
(Istuutuu saliin, Olmiro ei näe häntä.)
Kun sinua kutsun, vastaa et, kun huokaan, kuule et.
Pysähdy, Gilde.
On kuin lintu kutsuu kanssaan itkemään.
256.-257.
Suruunsa se suruni lisää.
OLMIRO:
GILDE:
Jos kärsin, sen rakkaus yksin tietää. (Satakieli laulaa.) Sielussani tunnen tuskaa, se minulle kuoleman tuo.
Jos itken, sen rakkaus yksin tietää, syömmessäni tunnen tuskaa, se kuoleman minulle tuo.
(Duetto satakielen kanssa.)
258.
Kohtaus 15
Kiireinen Delio ja edellä mainitut
DELIO:
GILDE:
DELIO:
Gilde, Gildeni, rinnallani nyt joutuin Alfon luo.
Alfonko luo?
Sinne juuri, kuin olisi jo, jalkaa toisen eteen siirrä.
34
GILDE:
DELIO:
GILDE:
DELIO:
GILDE:
DELIO:
GILDE:
OLMIRO:
Mitä hän tahtoo?
Tiedäthän toki sen: sinusta saa hän puolison ja valtiattaren.
(Oi kohtaloa kovaa!)
Kiirehdi!
(Mitä minun pitää tehdä?)
Siis mene, kun isäntäsi sulle antaa merkin.
(Outo aavistus sydämeni valtaa.)
(Täältä tulen, syömmen rinnastasi revin.) (Syöksyy lehtimajasta.)
259.
260.
Aina on kiero naisen luonto, niin se on, tuskin yhtä juonta loppuun saattaa, kun jo toisen
261.
aloittaa.
Kohtaus 16
Delion tekee lähtöä Gilden kanssa, Irena pysäyttää hänet
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
262.
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
Delio, kuuntele hetki.
Pelkkänä korvana.
Onko totta se, mitä sinulle kerroin?
Enemmänkin kuin totta. Vielä juhlittavan näät Gilden kanssa valehäät.
Gildenkö kanssa?
Juuri niin, tuon jalosukuisen tyttären.
Olen harmissani: Alfo ei tästä kostu.
Kaunokaiseni, miksei?
Liian itsepäinen on Alvildan sydän. Mitä enemmän sitä yritän taltuttaa, sitä hurjemmin se
vastustaa.
Niin tai näin. On Deliolle kyllin, että uskollisena pysyt.
Sitä älä epäile.
Saman lupauksen vannon pitäväni myös minä.
Tuollaisena juuri sinut tahdon.
Kai tästä nyt lähden. Hyvästi jää.
Kyllä vain, armahain, hamaan hautaan
sua uskollisesti lemmin,
polte rinnassani ikuisesti kestää.
Kohtaus 17
Irena yksin
IRENA:
265.
Oi, Delio, Amor sydämiämme haavoitti samanlaisin nuolin. Aina
uskollinen sinä, aina uskollinen minä.
35
266.
Ensiaatosta ei mikään muuksi muuta.
267.
Ei syömmeni, kuten muiden, ole tuuliviiri, sano kyllä ja ei.
268.
269.
Kohtaus 18
Alfo lähestyy torvien soittaessa pitäen Gildeä kädestä. Alvilda kannattelee Gilden laahusta. Ernando,
Irene ja Delio sekä vartijat valtaistuimen ympärillä, jolle Alfo nousee ja sanoo Gildelle
Alfo, Gilde, Alvilda, Ernando, Delio ja Irena
ALFO:
Gilde, morsiameni olet ja valtaistuimella pitelet jo pelättyä valtikkaa. Jok'ikinen jalkojesi
juuressa kunnioitustaan osoittakoon.
GILDE:
Ensimmäinen olkoon Olmiro.
ALFO:
Voi Gilde, hän on hullu.
GILDE:
Vartijoiden saattamana hän luokseni tulkoon.
ALFO:
Vartijat, hoi! Totelkaa! (Vartijoita lähtee.)
ALVILDA: (Ja te, silmät, Gildeäkö siedätte valaistuimella?
(Tuijottaa Gildeä.)
270.
Ei, ei, loppu moiselle pane, Alvilda, kiire on.
Hänet valittiin kuningattareksi, puolisoksi. Nyt koituu se hänelle kuolemaksi.) (Nappaa
miekan vartijan kupeelta ja ryntää kohti Gildeä.)
GILDE:
Noinko kovasti halajat valtaa?
ALFO:
Ja heilutat miekkaa Gildeä vastaan! (Nousee ylös.)
ALVILDA: Haluan hänen valtaistuimelta nyt maahan kaatuvan.
ALFO:
Mutta miksi?
ALVILDA: Yhtäkkiä mieleni muutin. Palvelemista inhoan,
271.
valtaa rakastan.
ALFO:
Minutko huolit?
ALVILDA: Sinut huolin.
ALFO:
Ennen kuin hänen vertaan vuodatat, totuuden sinulle kerron. Tiedä siis, että häämme silmänlumetta olivat.
(Laskeutuu Gilden kanssa valtaistuimelta.)
ALVILDA: Ojennatko oikean kätesi siis?
ALFO:
Oi, kuinka iloitsen!
IRENA/DELIO/ERNANDO: Saa solmia Alfo tuon liiton oivan.
272.
Loppukohtaus
Olmiro sotilaiden pitelemänä ja edellä mainitut
OLMIRO:
ALFO:
GILDE:
Päästäkää minut, julmurit!
Ernando, Gilde! Tässä Olmiro, tuo raivopää.
Älkää olko huolissanne. Mielensä parannan. (Juoksee Olmiron luo ja tarttuu tätä kädestä.) Puolisoni, armas prinssi, olen sinun. Iäti sinulle uskollisena pysyn.
36
ERNANDO: Mitä oikein teet?
GILDE:
Aiemmin minulle sanoit, että voin hänet parantaa. Hänet paransin.
ALFO:
Ennustaa osasin.
ERNANDO: Röyhkeästi minua on pilkkana pidetty!
273.
Artemiin temppeliin heti riennä tai sinulta hengen riistän. (Tarttuu häntä käsivarresta.)
GILDE:
Nyt minua auta.
(Kääntyy Olmiroa kohti.)
OLMIRO: Ernando, sallithan että Olmiro Gilden puolisokseen ottaa?
ERNANDO: Entä lupaus jumalattarelle?
OLMIRO: Gilde itse jumalatar on, hänelle sulokkaita lapsia heti lahjoitan.
ERNANDO: Vaikenen.
ALFO:
Miksi teeskentelit Olmiron hulluksi tulleen? (Gildelle)
GILDE:
Pelkäsin isän saavan tietää, että avioon olin lupautunut.
274.
OLMIRO:
ALFO:
OLMIRO:
IRENA:
DELIO:
Isään oveluutta käytin.
Viisaasti teit.
Minäkin, Olmiro, kataliin keinoihin turvauduin saadakseni Alvildan.
Rakkaudessa kaikki keinot sallitaan.
Riemuitkaamme siis mekin nyt, itse kullakin aihetta on riemuun.
Riemuitkaamme siis mekin nyt, itse kullakin aihetta on riemuun.
275.
GILDE:
Lentäkää rintaani nautinnot
276.
OLMIRO:
lempeät.
Pois niin monen tuskan myrkky ajakaa.
Rintaani rientäkää, kiitetyt ilot.
278.-279.
Torjukoot ne tuskan tunteet.
Loppu
37
L’AMAZZONE CORSARA, OVERO
L’ALVILDA REGINA DEI GOTI
Drama
Da rappresentarsi in musica nel famoso teatro Grimano di
SS.Giovanni e Paolo, l’anno 1686
Di Giulio Cesare Corradi
(Partituurin teksti:
Musica del sig.re Carlo Palavicino
Fatta in Venezia l’anno 1688
Sinfonia
(SS. Giov. e Paolo) )
Interlocutori
Alvilda
Regina dei Goti
Gilde
Giovine bizzarra figlia d’Ernando
Irena
Damigella d’Alvilda
Alfo
Re di Dania
Olmiro
Suo fratello
Ernando
Aio d’Olmiro
Delio
Favorito di corte
Fama in carro volante
Scene
Nell’atto primo
Nuvolosa
1. Lido di mare con armata navale
2. Scola da scherma e da ballo contigua a libraria
3. Strada dentro la città con popolo festante
Nell’atto secondo
4. Camerino da specchi
5. Cortile con prigioni e torre nel mezzo
6. Appartamenti di Gilde
Nell’atto terzo
7. Giardino con fontana nel mezzo
8. Gabinetti
9. Sala terrena contigua al Parco reale con popolo in alto
38
Genti nell’atto primo
Di popolo festante
Genti nell’atto secondo
Di soldati
________________________________________________________________________________
6.
Atto Primo
Scena I
Nuvolosa
Alzata la tenda si vedrà Real Galera incaminarsi a suon di trombe verso il lido, dalla quale esce
Alvilda, Alfo & Irena, e da altri legni quantità di milizie, col rimanente dell’armata in lontano.
La Fama in carro volante
Già gran tempo temuta la belicosa Alvilda con Pirati che vele il mar scorrea, quando per
sua sciagura d’Anfitrite nel seno vidde legni apparir che pur corsari l’intimavan battaglia.
L’accettò,
7.
la sostenne, ma non valse coraggio poiché vinta a la fin’ cadde in servaggio.
Alfo, di tanta impresa degno fosti sol tu, su via, congiungi a la gloria del primo il secodo
trofeo. Vincer procura della donna ostinata il tropp’ aspro rigore.
Se marte trionfò, trionfi Amore.
8.
(ritornello)
A nova vittoria riserbo la tromba,
più degna è la gloria, se doppia rimbomba.
9.
(Sparisce.)
Scena II
Allo strepito di molteplici spari si squarciano le nuvole: scoprendosi lido di mare, verso di cui a
suono di trombe s’incamina real galera, dalla quale sbarca Alfo, Alvilda, Irena e quantità di milizie,
vedendosi in lontananza il rimanente dell’Armata.
Alfo prendendo per le vesti Alvilda, che gli volta le spalle
10.
ALFO:
Con chi t’ama, oh Dio, perché, bella mia, sì cruda ancor?
Non ti chiedo altra mercè ch’ ad amor tu renda amor.
ALVILDA: Alfo, non sei per anco sazio di tormentarmi? Un lustro intero (Si svolta con sdegn.))
fosti ne la mia Reggia importuno ad Alvilda ed or’procuri renderti più molesto?
Mille volte tel dissi che son guerriera e che l’amor detesto.
39
ALFO:
IRENA:
ALVILDA:
ALFO:
IRENA:
Pietà, se vuoi, ch’io viva.
Semini ne l’arena.
(piano ad Alfo)
Pietà da me? Non l’otterai, se prima in amistà con l’onda tu non rimiri il foco.
A piedi tuoi dunque la morte invoco.
(Se le prostra d’avanti.)
(M’intenerisce.)
12.
ALVILDA: In petto alma non ho sì vile!Allorché teco disfidata pugnai nel navale conflitto,
havrei bensì, te volontier trafitto.
ALFO:
(Che sento!)
ALVILDA: Ergiti pure.
(S’avanza un passo.)
ALFO:
Oh, quanto fosti dal genio mio diversa. ( Levatosi le corre dietro.)
ALVILDA: Ma primo in guerra a provocarmi a l’ire.
ALFO:
Per acquistar col ferro le beltà, ch’ostinata rifiutò le mie nozze.
ALVILDA: In ceppi io sono.
ALFO:
Vinta, ma non in ceppi.
13.
Volsi colei ch’avrà di Dania il trono.
Di Dania? Eh, non lasciai ne la gotica terra il mio già derelitto, per ascendere al tuo.
Deh, sì?
T’inganni.
Piegati.
Son di sasso.
Supplico.
Non t’ascolto.
E pur tu vedi che per seguir te stessa un amor sviscerato lungo spazio nudrito di regnante
m’astrinse a divenir corsaro.
ALVILDA: E pur tu scorgi che da
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
14.
te per sottrarmi un implacabil sdegno altretanto invecchiato m’obligò di regina a
cangiarmi in pirata!
ALFO:
Io t’adoro.
ALVILDA: Io t’abborro.
ALFO:
(O, sorte ingrata).
IRENA:
Nemica al viril sesso Alvilda è nata.
(piano ad Alfo)
ALFO:
Concedi almen, concedi ch’umile il braccio mio nel non breve camino serva al tuo di
sostegno.
(Se le appressa per per darle il braccio; lei lo respinge.)
ALVILDA: Scostati.
ALFO:
E neghi ancora un sì picciol ristoro?
ALVILDA: Più ch’a me t’avvi15.
ALFO:
-cini ho più martoro.
Mira un demone de l’Inferno quand’appresso ti mira il cor,
quello porge tormento eterno, tu fai simile il suo dolor.
Per scemar le tue pene m’involerò. L’alta eroina, o duci,
16.
doppo la mia partenza voi trarrete a le mura. Donna, placar il suo rigor procura.
(piano ad Irena)
40
IRENA:
ALFO:
L’ubbidirti, signor, m’è gran’ ventura. (piano ad Alfo)
(verso Alvilda) Dovresti haver, o bella, men crudeltà nel cor. Che giova esser’ vezzosa per
dar come la Rosa punture di rigor.
17.
18.
Scena III
Alvilda, Irena e Gilde
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
19.
IRENA :
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
Alvilda.
(prendendola per mano)
Amata Irena.
Da la tua fida accetta un ottimo consiglio.
Porgilo.
A tanti sdegni ch’alberghi in seno intimerei l’esiglio.
Temereria.
Rifletti.
Cosi m’esorti?
(minacciandola)
Ascolta.
Non voglio udirti.
(Le volta le spalle e sta per partire.)
Il labro sol favella in tuo pro.
(Le scorre dietro.)
Taci o m’adiro!
(Si ferma di nuovo minacciandola.)
Tacerò, ma pavento.
Di che?
Più dir non l’oso.
Scopri che vo’saperlo!
Ad Alfo.
Presto.
Se non come consorte, servirai come schiava. Intendi il resto?
Senti,se mai tentasse il vincitor superbo d’assalir l’onor mio, vorrei qual tigre afferarlo nel
volto, schiantar dal capo i crini, da la fronte le luci; e con quell’ armi ch’ ogni belva più
cruda
20.
scaglia da le sue fauci; a brano, a brano farlo cader dilacerato al piano.
IRENA:
Quando fosti alla prova vedresti poi ch’ogni tuo sforzo è vano.
ALVILDA: Tu m’esorti ad amar e amar non voglio, non voglio amar per poter viveresenza penar;
È
21.
gran follia cangiar la quiete de l’alma in fier cordoglio.
22.
Scena IV
Irena sola
O stolta, un dì voresti forse avermi ubbidito, e goder come l’altre un bel marito.
Quando porge il crin Fortuna, è pazzia non l’afferrar,
41
23.
poiché giunge al fin quel giorno che la preghi a far ritorno, ma costei più non appar.
24.
Scena V
Scola da scherma e da ballo con propspettiva di Libraria
Olmiro solo
Amor, tu sai perché m’aggiro in questo suol.
Vorrei poter un dì al bel che mi ferì scoprir l’occulto duol.
25.
Gilde amata, ove sei! Ove, Gilde, dimori!
Hai pur in uso svegliato il sol a pena. L’esser qui desta a l’opre, o ne la danza
ammaestrando i passi, o di Minerva, saggia scorendo i fogli. Ad ascoltar, deh, vieni, non
per anco a te noti i miei cordogli.
26.
E’ troppa gran pena l’amar e tacer,
chi‘ l prova, lo sa.
27.
L’Inferno non ha tormento più fier.
28.
Scena VI
Ernando che sopragiunge
ERNANDO: Olmiro, assai per tempo calchi il dotto liceo.
29.
OLMIRO: (Si finga) Io venni, o mio diletto Ernando, per non esser da Gilde ogni volta precorso.
ERNANDO: In breve attendi a suoi vari esercitij la solecita figlia.
OLMIRO: Il ferro in tanto tratterò ne la scherma.
ERNANDO: Ed ecco a punto colui che diligente suol erudirti in essa. (Vien il maestro da scherma.)
OLIMIRO: O quanto i’godo mercè de dogmi tuoi l’addotrinar la destra ne la scola di Marte.
30.
ERNANDO: Proprio d’anima grande.
OLIMIRO: (Ah, tu non sai che qui mi porto ad arte.)
ERNANDO: Su, brandite gli acciari.
OLIMIRO: Con la scherma ancor apprendo a pugnar col Dio d’amor, per fuggir suoi colpi intendo,
che ci vuol la scherma ogn’or. (Così fingo e vo’ coprendo quella piaga ch’ho nel cor.)
(Giocano di spada.)
31.
Scena VII
42
Gilde vestita alla corte, sonatori, e sudetti
GILDE:
Oh, questa volta m’ha prevenuta Olmiro!
ERNANDO: Gilde.
GILDE:
Mio genitor.
OLMIRO: Fermiamci.
32.
GILDE:
Il passo, Principe, ai dotti impieghi or fu del tuo più tardo. (andando verso Olmiro)
OLMIRO: (Ah, costei del maestro meglio colpir sa nel mio sen col guardo.)
GILDE:
(Per quel volto gentile avvampo et ardo.)
ERNANDO: Si rinovi l’assalto.
(Di novo giocano di spada,)
OLMIRO: Basta! Vediam di Gilde come nel suol leggiadre spiccansi le carole.
GILDE:
Eh, segui.
ERNANDO: O quanto è simile la figlia al tuo genio, signor.
33.
GILDE:
Cerca lei pure dedita a l’opre saggie schermir d’amor il foco.
(Tacito con Olmiro. Tu Padre, ancor non osservasti il gioco)
Con la danza insegno al core a star cauto e non cader perché so ch’a tutte l’hore forma
inciampi il nudo arcier.
(Così fingo e seguo amore, benché par che non sia ver.)
(Gilde danza.)
34.
Scena VIII
Nel terminar la danza arriva Delio, e sudetti
DELIO:
Signor, signor.
ERNANDO: Ch’apporti?
DELIO:
Alfo da le sue navi co la preda d’Alvilda già sbarcato sul lido ver la città sen viene.
OLMIRO: Il mio real germano?
DELIO:
Quegli.
ERNANDO: Come t’è noto?
DELIO:
Il popol tutto anelante di gioia vidi che s’incammina ad incontrarlo.
OLMIRO: E non spedì lui stesso anticipato avviso?
35.
ERNANDO: Olmiro, io voglio trasferirmi a le mura per poter, se sia vero, là pagar con l’ossequio il
debito di servo.
OLMIRO: Sì, sì.
ERNANDO: Vattene intanto del’ ignaro destriero a regolar il fren.
OLMIRO: Giunta che sia al termine la danza.
ERNANDO: Allor’ apunto dovrai conforme l’uso a’ tuoi soliti studi passar tu, prole amata.
DELIO:
Io che fa36.
rò?
ERNANDO: Vien meco.
GILDE:
(O, quanto al cor la sua partenza è grata.)
43
OLMIRO: (O, quanto al cor la sua partenza è grata.)
ERNANDO: Con lo stral de la virtù ite l’ozio a saettar.
Questi è un mostro sì crudele che tenendo in bocca il mele sa poi l’alme avvelenar.
38.
Scena IX
Mentre Delio parte con Ernando Olmiro e Gilde quasi in una volta lo chiamano
Olmiro e Gilde
OLMIRO:
GILDE:
DELIO:
OLMIRO:
GILDE:
DELIO:
OLMIRO:
DELIO:
GILDE:
DELIO:
Delio.
Delio.
Quai cenni?
Odimi.
Ascolta.
Piano, un’ à la volta.
Ernando, più che si può, trattieni dagl’alberghi lontano.
E tu?
(verso Gilde)
Procura ch’il Genitor non rieda sì frettoloso ai tetti.
Intesi. Il cor vuol traficar affetti.
Un cenno mi basta per farmi capir, parlate o tacete.
39.
So quel che volete mai sempre voi dir.
40.
Scena X
Olmiro, Gilde e sudetti
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
Presto, Gilde, compisci l’opra del pie’. (piano a Gild)
Su, precettor.
Procura quindi restar tu sola.
( Un immenso gioir l’alma consola.)
(Fa la seconda parte della danza, terminata la quale licenzia il ballarino e sonatori.)
Andate. Eccomi ai cenni. (Si porta ad Olmiro con giubilo.)
O cara, il labro potrà pur una volta sciorsi con libertà.
Parla a tua voglia.
Fui costretto sin hora a palesar con gl’occhi i secreti del
41.
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
core.
(Fingerò non capirlo) Che palesasti?
E non t’è noto amore?
Amore?
E tu benigna collo stesso linguaggio sempre mi rispondesti.
Poco ben l’intendesti. (Prima di confirmarlo, vo’speranza di sposa.)
Che? Non è ver.
44
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
Se di tal colpa rei fossero mai quest’ occhi, trarmeli or’ or’ vorrei.
Dunque...
Ch’io corisponda a un affetto re-
42.
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
-al?
Ch’il vieta?
Il grado.
È sublime.
Non tanto ch’eguaglia il tuo.
Ciò non mi cal. T’accingi, bella, ad amar chi t’ama.
(Se t’accingi a mie nozze.)
Di gradir chi t’adora.
La ragion nol permette, il decor nol richiede, l’onestà nol comporta.
Al tutto Olmiro porrà rimedio.
E come?
In corte avrai di sua consorte il nome.
(Quel che sospiro.)
E bene?
43.
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
Non so che dir.
Rispondi.
Arbitra di se stessa non è la figlia.
E se v’assente il Padre?
Devo pensarci e devi tu pur pensarci.
Ho già risolto.
Vanne, si rivedrem.
In ogni forma, io voglio d’imeneo le catene.
Vanne ed a me ritorna! (Frode novella essercitar conviene.)
Viverò sempre costante ne l’amar la tua beltà,
44.
Non ho cor che sia vagan45.
-te, ferm’ ognor nel sen mi sta.
46.
Scena XI
Gilde sola
Giubila, o cor di Gilde, ora che d’esser sposa
47.
m’alimenta la speme. Studi, vi lascio a Dio, a voi non torno. Altro pensier è il mio:
Ne la scola di farsi bella voglio l’alma addotrinar.
Acque, polve, nastri,
48.
fiori, minio, balsami, gemme et ori, corro, volo a rintracciar.
45
49. (-)
50.
Scena XII
Strada della città con arco trionfale per il quale entra Alfo in atto doloroso seguito dalle milizie,
popolo festante con suono di trombe.
Alfo in atto doloroso
ALFO:
Popoli, licenziate da voi la gioia, anzi dolente ogn’uno meco s’addatti al pianto.
Son vincitor, nol niego,
ma che giova a quest’alma, se debellata Alvilda non hebbi ancor del suo rigor la palma.
51.
Son costretto a lagrimar. Per beltà ch’è troppo cruda,
52.
Di pietà fu sempre ignuda, sempre sorda al mio penar.
53.
54.
55.
Scena XIII
Ernardo, Delio, e sudetti
ERNANDO: Delio, che miro!
DELIO:
Estrae Alfo dagl’occhi ‘l pianto.
ERNANDO: Sire, signor!
(Scuote Alfo.)
ALFO:
Scusami, Ernando, è forza che piangente tu miri il Regnator tuo Giove.
ERNANDO: E qual scigura a lacrimar ti move?
ALFO:
La barbarie d’Alvilda.
ERNANDO: Alvilda?
ALFO:
Quella che, benché prigioniera,
56.
ver l’antico amor mio sempre è più fiera.
ERNANDO: Dov’ è costei?
ALFO:
Non lungi.
ERNANDO: E perché teco non la guidi in trionfo?
ALFO:
A lei mi tolsi.
ERNANDO: La cagion?
ALFO:
Per sottrarla da la pena ch’immensa prova nel rimirarmi.
ERNANDO: Eh, troppo mite sin hor fosti, o monarca.
Se non cangi costume, ella sarà del tuo morir la
57.
parca.
ALFO:
Chi ne dubita?
ERNANDO: Imita l’elefante la donna.
46
A la vista del sangue quelli più s’inferisce, e questa udendo de l’amator le pene, priva
d’umanità belva diviene.
DELIO:
(Egli disse pur bene!)
ALFO:
Che deggio far?
ERNANDO: Succeda a l’amor il disprezzo.
ALFO:
Oimè, che
58.
sento!
ERNANDO: Non ti smarrir, che questo sarà forse il rimedio al tuo tormento.
ALFO:
Voglio ubbidirti.
ERNANDO: Prima novamente t’ esorto richiamar le sue nozze.
ALFO:
A tal ufficio io qui t’èleggo.
ERNANDO: Eseguirollo.
ALFO:
Genti, tosto che giunge Alvilda, rieda il fiato a le trombe, l’allegrezza risorga
59.
e tu sagace colla forza del labro, se possibil mai sia, al mio real affetto tenta il nodo
aggruppar.
ERNANDO: Così prometto.
DELIO:
(Non alberga pietà di donna in petto.)
60.
ALFO:
Mi dà qualche speranza il faretrato arcier.
Cessa dal pianto, o
61.
cor, cessa dal pianto sì, che forse forse ancor la tua crudele un dì ti sanerà
il dolor.
Scena XIV
Ernando e Delio
ERNANDO: Ecco l’altera. (vedendo Alvilda che viene da lontano)
DELIO:
Sembra al porta62.
mento a l’armi di Pallade l’arrivo.
ERNANDO: Su, ripigli la tromba il suon giulivo.
Scena XV
Alvilda con Irena viene da lontano accompagnata da soldati incontrata dal popolo sudetto con varii
giochi a suono di trombe. Ella così dice
Alvilda con Irena e detti; si suona com a sopra
ALVILDA: Vi conosco, lusinghe d’amor.
Se l’acquisto tentate dell’alma, se del
47
63.
core volete la palma, v’ingannate.
Voi siete in error,
ERNANDO: Alvilda, a te s’inchina devoto Ernando e del suo
re per cenno prega che tu pietosa vogli ad Alfo appres64.
-tar voto di sposa.
IRENA:
(Oh, che giovane vago!) (guardando Delio)
DELIO:
(Oh, che ancella vezzosa.) (guardando Irena)
ALVILDA: Aspe son a tue voci.
(verso Ernando)
ERNANDO: E che? Ricusi l’alto imeneo?
ALVILDA: L’alto imeneo rifiuto.
ERNANDO: Non mi par, o Reina, un sì gran torto al mio signor dovuto!
ALVILDA: Eguale appunto al di lui merto.
ERNANDO: Forse la corona di Dania del Diadema di
65.
Gotia ha minor luce?
ALVILDA: Anzi maggior assai!
ERNANDO: Dunque...
ALVILDA: Chi lo sostiene né mai gradii né gradirò già mai.
IRENA:
(Quel sembiante m’alletta.) (come sop.)
DELIO:
(Ardo a quei rai.)
(come sop.)
ERNANDO: Perché?
ALVILDA: So che t’è noto.
ERNANDO: L’amor?
ALVILDA: Che tanto abborro.
ERNANDO: D’Alfo?
ALVILDA: Di ciascheduno.
ERNANDO: È pur l’amor...
ALVILDA: Ti basti. Già già reso ti sei troppo impor66.
-tuno.
ERNANDO: Sovvengati...
ALVILDA: Intendesti.
ERNANDO: Ch’il vincitor...
ALVILDA: E segui?
ERNANDO: Sprezzato vien.
ALVILDA: Che vorrai dir?
ERNANDO: Potrebbe iritar il suo sdegno.
ALVILDA: S’irriti quanto vuole. Egli sarà sempre degl’odi il segno.
ERNANDO: Pensaci bene, Alvilda.
ALVILDA: La repulsa confermo.
ERNANDO: Ti pentirai.
ALVILDA: Non temo.
67.
ERNANDO: Se n’avvedrem, mentre veloce io porto ad Olmiro le piante e voi veloci entro carcere
orrendo itene di costei a sepellir l’orgoglio.
ALVILDA: Chiuderai fra quei marmi un altro scoglio.
IRENA:
Deh, non ti piega.
(ad Alvilda)
48
DELIO:
(Io rimaner qui voglio.)
ERNANDO: Folli amanti. È vanità
68.
l’adorar chi vi disprezza.Dove sta maggior bellezza, è maggior la crudeltà.
69.
70.
Scena XVI
Alvilda sdegnata, Irena e Delio
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
E tu, perfida, ancora osi in petto d’Alvilda intradur la viltà?
Signora...
Taci, se non vuoi che divelta cada la lingua al suol.
L’affetto...
Abborro quell’affetto ch’indegno nutre sensi plebei
Dir ch’io mi pieghi? Scelerata più tosto soffrirò mille morti, nonché mille catene,
71.
che piegarmi già mai agl’odiati imenei. Ma punita n’andrai.
IRENA:
(Ch’ascolto, o Dei!)
DELIO:
D’una tigre peggior donna tu sei.
ALVILDA: A chi d’amor mi parla, nemica ognor sarò,
72.
Di fiero sdegno accesa per vendicar l’offesa quest’alma porterò.
73.
Scena XVII
Irena, Delio
IRENA:
DELIO:
IRENA:
Udisti, amico?
Udij.
D’Alfo, il tuo Giove, per esortar Alvilda ad abbracciar gl’amori la mercede acquis-
74.
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
-tai de suoi rigori.
Di chi consiglia al bene, solita ricompensa.
E pur m’affligge dell’irata reina l’orrida prigionia.
Scusa, o bella, l’ardir quest’è pazzia.
Non vuoi che pianga il suo destin?
Se quella del destino si ride.
Hai tu ragion.
Conserva dal pianto intatto il ciglio, al duol sempre è pru-
75.
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
denza il dar consiglio.
Giovane di gran senno.
Addotrina la corte.
L’indole tua mi piace.
Tu mi gradisci assai.
49
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
76.
DELIO:
IRENA:
IRENE:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
Scherzi o dici da ver?
Non finsi mai.
Mi dichiaro d’amarti.
D’adorarti confesso.
(Felice me!)
(Me fortunato!)
Il nome?
Delio m’appello, e tu?
M’appello Irena.
Stringa amor i nostri affetti, con dolcissima catena.
Dietro l’orme d’Alvilda per apparenza almeno voglio partir.
Lodo il parer.
Disgiunto seguimi nel viaggio.
Non perde-
77.
IRENA:
-rò della tua luce il raggio.
Son amante, non so che far.
78.
Un sol dardo del tuo guardo fece l’anima piagar.
Scena XVIII
Delio solo
DELIO:
Di reciproca fiamma ardo anch’io per I-
79.
rena, egual al suo dolor sento la pena.
Amar e non penar, possibile non è,
80.
81.
Il cieco Dio volante suol dar a un cor’ amante la
82.
pena per mercè.
83.
84.
85.
86.
Fine del atto primo
50
Atto Secondo
Scena Prima
Camerino de specchi
Gilde vestita pomposamente
Dite il vero a queste luci, consiglieri della beltà.
Io non so se meglio sia dar al crin la prigionia o lasciarlo in libertà.
89.
(Passeggia bizzarra e poi grave.)
Ma se non erro, qui giunge Olmiro, è d’osso.
(Nello specchiarsi vede Olmiro che viene.)
90.
Scena II
Olmiro e Gilde
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
Scusami, se tentai con troppo ardir in questo suol l’ingresso.
Favori a che venisti?
Per inchinar il merto di te, mia diva, e per saper se lice la speranza nudrir d’esser felice.
Con libertà favella, discorrianla fra noi.
(prendendolo per mano)
Su, via.
91.
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
Tu dunque ardi di Gilde.
Ardo di Gilde.
E brami le nozze sue?
Le nozze sue.
Ma dimmi, Alfo, il real germano?
Non deve opporsi.
Ernando?
Ridonda in suo vantaggio.
Quando sia che risplenda di nostre tede il raggio?
Ogni volta che vuoi.
La destra approvi ciò che la lingua e-
92.
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
-sprime.
Eccola.
Ed ecco la mia pegno di fede. (Si danno la mano.)
(Felice Olmiro.)
In breve sposa m’havrai.
Si, cara Gilde.
Al Padre, perché l’ira non svegli, fa’ che rimanga occulto quanto seguì fra noi.
M’è legge il cenno.
Parti ch’egli non giunga.
51
OLMIRO:
GILDE:
Addio.
La forma di ragguagliargli il nodo consulta-
93.
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
rem.
La tua prudenza lodo.
(Affè trovai per accertarmi il modo)
Chi non t’adora e senza cor.
A quel che parmi tu puoi ne’ marmi svegliar ardor.
94.
Scena III
Nel partire Olmiro viene incontrato da Ernando
ERNANDO: E dov’è Olmiro?
OLMIRO: A punto te sospiravo.
ERNANDO: Et io ero in tua traccia.
95.
Alfo poi giunse?
OLMIRO: Indarno qui da Gilde ricorsi per tal avviso.
ERNANDO: Or te l’arreco, è certo.
GILDE:
(Nel trovar le menzogne è molto esperto.)
ERNANDO: Ma figlia, e qual ti veggio!
GILDE:
Padre, perché?
ERNANDO: Con queste gale?
GILDE:
A fine d’appagar un capriccio.
ERNANDO: Assai diverse sono dal genio mio, vo’ che ris96.
-tretta ne l’ abito ti mostri.
Gilde, tu sei già destinata ai chiostri.
GILDE:
Io?
ERNANDO: Sì, forse t’opponi?
GILDE:
Tolgalo il cielo.
OLMIRO: Ah, bella.
(piano a Gilde)
GILDE:
Taci, che non s’adombri. (piano a Olmiro)
ERNANDO: A Cintia ho voto di consacrarti.
OLMIRO: E v’acconsenti?
(piano a Gilde)
GILDE:
Taci. Quando signor?
(verso Ernando)
ERNANDO: In breve.
OLMIRO: Soffrir nol dei.
GILDE:
Taci, ti prego (ad Olmiro), È pure il termine per97.
-fisso?
(ad Ernando)
ERNANDO: Al novo giorno per apprender quegl’usi vergine senza velo ti chiuderan le sacre mura.
OLMIRO: È vuoi che taccia ancor?
GILDE:
Deh, non svelar l’arcano. (ad Olmiro)
ERNANDO: Spoglia il vano ornamento!
GILDE:
Pronta.
52
OLMIRO: Tu mi tradisci?
ERNANDO: Umile il sen rivesti.
GILDE:
Tutto farò.
OLMIRO: Ma la mia fè?
ERNANDO: Già parmi che volontieri ac98.
-cetti sì degno ufficio.
GILDE:
E come!
OLMIRO: (O, disleal!)
ERNANDO: Prence, che dici?
(ad Olmiro)
OLMIRO: Ammiro.
GILDE:
Bene.
(piano ad Olmiro)
ERNANDO: Non è costei degna di lode?
OLMIRO: Molto.
GILDE:
Segui così.
ERNANDO: Ti prego, seco già che ne’ studij sempre fosti compagno. L’esser compagno al tempio?
OLMIRO: (Io no.)
GILDE:
D’Olmiro m’obligherà l’onor. Lieta mi porto a cangiar con le
99.
lane de le sete l’orgoglio.
ERNANDO; (O che gioia!)
OLMIRO: (O, che pena!)
GILDE:
(Ambo schernir con nobil forma io voglio.)
È un rapido baleno quel ben ch’il mondo dà. Sparisce in un momento, in paragon del
vento ha più veloci100.
-tà.
101.
Scena IV
Olmiro pensiroso, et Ernando
ERNANDO: Prencipe, ver la Reggia,
102.
il Vincitor Germano, seguimi tosto.
OLMIRO: (E Gilde meco tratta cosi?)
ERNANDO: Vieni, t’affretta.
OLMIRO: (O sesso ognor mendace!)
ERNANDO: A che sospeso? Forse mediti negl’ossequi esser precorso?
OLMIRO: (Ella tradì mia fede.)
ERNANDO: Non è dover. Rifletti ch’egli è monarca.
OLMIRO: (Or che farò?)
ERNANDO: Che
103.
primo, oltre il grado, hebbe in sorte la cagion de natali.
53
OLMIRO:
Parti omai a quest’occhi. (Lo discaccia con empito.) (Sei pur solo l’autor tu de miei
mali.)
ERNANDO: Che novità?
OLMIRO: T’invola
ERNANDO: T’essorto al giusto.
OLMIRO: È tardi.
ERNANDO: Questi non son d’Olmiro i soliti costumi.
OLMIRO: Ancor t’arresti?
ERNANDO: Sei d’Ernando a la cura.
OLMIRO: Ubbidisci.
ERNANDO: A me solo s’a104.
-scriverà tua colpa.
OLMIRO: Sgombra, né più miei lumi osa di riveder.
ERNANDO: (Cieli, ch’ascolto!)
OLMIRO: Accellera le piante.
ERNANDO: Senti.
OLMIRO: Già m’intendesti.
ERNANDO: I miei dogmi.
OLMIRO: Non curo.
ERNANDO: Il mio amor.
OLMIRO: Non apprezzo.
ERNANDO: Mia fedeltà?
OLMIRO: Detesto.
ERNANDO: Dimmi almen la cagion.
OLMIRO: Fuggi, fa’ presto.
ERNANDO: Parto ma nel partir stupido
105.
resto.
(scacciandolo sempre con maggior’ empito)
Scena V
Olmiro solo
OLMIRO:
Che germano? Che ossequi? Che grado? Che follie? Ciò non apporta eccitamento a l’ira.
Arde solo di sdegno perché privo di Gilde il cor si mira.
106.
Andate a piangere, o lumi,
sì,
107.
né mai cessate di sparger lacrime fin che mirate in ciel risplendere i rai del dí.
.
Scena VI
Corti e con Prigioni, e torre nel mezzo
Delio anelante
54
DELIO:
Sono in traccia del mio bene che dagl’
108.
occhi, oh Dio, sparì,
Dillo tu, bambino Amore, dove cela il tuo splendore la beltà che m’invaghì.
Fra le misere turbe di quest’orrido sito Alvilda al
109.
certo fu condannata et accennommi Irena di seguir l’orme sue fin che non trovo il perduto
Tesoro. Spargerò qui d’intorno il mio martoro.
Chi non vol pene, non s’innamori.
110.
Troppo è vorace l’ardente face del Dio de cori.
Scena VII
Alfo con soldati
Agitato dallo sdegno sembra un demone il mio cor.
111.
Non ha Pluto nel suo Regno, quando freme, ira maggior.
O, temerario Ernando, imprigionar osasti Alvilda.
112.
il sol ch’adoro? Olà, tosto itene ad arrestarlo, e voi rendete libera da suoi lacci la gotica
reina.
A la pietà ver lei l’anima inclina.
Ma fermate che spunta dalla torre eminente l’imagine gradita.
Voglio prima ascoltar, se chiede aita.
(I soldati che partono per sprigionare Alvilda, s’arrestano, gli altri partono ad
imprigionare Ernando.)
113.
Scena VIII
Alvilda sopra la torre, et Alfo fisso ad ascoltarla
ALVILDA: Scherzo e rido fra le catene né m’affligge alcun do114.
-lor.
È conforto de le mie pene il saper che fuggo amor.
(Si ritira dentro.)
115.
ALFO:
Traetela al mio aspetto, senza frangerle i nodi.
Ho risolto d’Ernando esercitar con quella cruda i modi. (I soldati aprono la prigione.)
Bellezza che sprezza si deve sprezzar,
55
116.
117.
È giusto rigore chi t’odia in amore coll’odio pa118.
-gar.
119.
120.
121.
(Gliela conducono avanti.)
Scena IX
Alvilda ed Alfo
ALVILDA: Che pretendi da me?
122.
ALFO:
Sai per qual fine qui mi condussi?
ALVILDA: A rinovar, suppongo, cob la solita noia l’istanza di tue nozze.
ALFO:
Erri. Da l’alma son cancellate affatto l’antiche accese voglie.
È provisto il mio cor d’un’ altra moglie.
ALVILDA: Già d’altra moglie?
ALFO:
Sazio di vedermi schernito cangiai pensier.
ALVILDA: Lieta mi rendi.
123.
ALFO:
Lieta?
ALVILDA: Cesserai pur un giorno di far che per Alvilda
scuota imeneo la fede.
ALFO:
Almen trovai chi gradirà mia fede.
ALVILDA: Non vi sia tra regnanti chi felice t’aggauagli.
ALFO:
E tal io spero che mi vedrai, mentre colei, ch’adoro, di virtù, di bellezza tutti possiede i pregi.
ALVILDA: Or che m’apporti?
ALFO:
L’avviso
124.
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
ALVILDA:
ALFO:
che tu devi appo la nova sposa grado occupar di serva.
Alfo, che dici?
Appo la nuova sposa grado occupar di serva.
Io son reina.
Sì, ma schiava pur anche.
Lasciami fra catene e non permetti che donna usa a lo scettro s’avvilisca così.
Tant’è. Risolsi darti la liber-
125.
-tà già che rapita ti fu senza mia legge.
ALVILDA: Sarà la morte assai più cara.
ALFO:
Voglio che tu viva e che servi.
56
ALVILDA: (Uccidetemi voi, fati protervi!)
ALFO:
Sprigionatele il passo acciò ch’assista ne’ vicini sponsali de la moglie ai comandi.
ALVILDA: Ah sire, sire, prostrata alle tue piante per quell’a126.
-mor ch’un tempo professato ver me piangente implora ch’ad un simile impiego
condannata non sia.
ALFO:
Sorgi, tel niego.
ALVILDA: Piegati.
ALFO:
Son di sasso.
ALVILDA: Supplico.
ALFO:
Non t’ascolto.
ALVILDA: Intesi, prendi vendetta de’ miei scherni.
Non so che dir. Sepolta mi vedrai fin che viva in un perpetuo duolo.
127.
ALFO:
Sei cagion de’ tuoi mali. (A colorir questa menzogna io volo.)
Deve piangere e penar chi penar e pianger fa.
Così giusta è la mercede, dar tormento a chi lo diede. Crudel-
128.
-tà vuol crudeltà.
129.
Scena X
Irena et Alvilda piangente
IRENA:
Reina.
ALVILDA: A tempo giungi.
Ah sappi, Irena, che fui tolta da ceppi, ma per dar al mio cor peggior catena.
IRENA:
Cielo, che narri?
ALVILDA: Eletta, in qualità di serva son d’Alfo a la consorte.
IRENA:
Alfo ha consorte?
ALVILDA: Deggio ubbidirla in corte.
IRENA:
A quante mogli aspirava costui?
ALVILDA: Risolse il nodo
130.
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
doppo la mia repulsa.
E questo forse non sarà stretto ancora.
Seguirà fra momenti.
Deh, previenilo tu dunque, o signora.
Ch’io lo prevenga?
Altrui non viverai sogetta.
Ma sarò degl’amori schiava vile e negletta.
Che si può far?
Il genio mio guerriero sdegna l’opra codarda.
Soffri l’abbietto grado
Il nobil
131.
spirto non ammette l’ingiuria.
57
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
O d’esser moglie o d’esser serva è d’uopo.
Moglie non già.
Serva sarai.
Ne meno.
Qual rimedio?
Non so.
Devi amar o servir.
Ci penserò.
Chi vuole innamorarsi ci deve ben pensar.
132.
Amore è un certo foco che se t’accende un poco.
(Si volti subito per il ritornello).
133. (-)
134.
Scena XI
Delio et Irena
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
O, vaga Irena.
O, Delio, sospirato mio nume.
Corro ai rai del tuo volto come farfalla al lume.
Deh, m’appaga un desir.
Chiedi.
Sia vero ch’ Alfo per le sue nozze altro laccio compagna?
Io non lo so.
Vedesti Alvilda in libertà?
La viddi.
È legge che la sposa novella debba serva apres-
135.
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
-tarsi?
O, questa è bella!
E ciò nel core arreca non ordinario affanno.
S’ella pena, è suo danno.
Io però del monarca per indurla al suo nodo lo soppongo un pretesto.
Tal lo giudico anch’io.
Senti, rintraccia il tuo signor, s’ella è così. L’esorta a proseguir la frode. Con l’inganno in
a-
136.
DELIO:
-mor spesso si gode.
E quante volte.
Io stessa ti precorro a colei ch’ha di ghiaccio il suo cor, tentar volendo, che lo riscaldi in
seno.
Non sei tu già così ritrosa almeno.
137.
IRENA:
Non ho bellezza né crudeltà.
DELIO:
IRENA:
138.
58
A chi m’adora voglio ad ognora usar pietà.
139.
140.
141.
142.
Scena XII
Delio solo
Il ver confessa Irena. D’un’ Elena troiana l’alta beltà non vanta, ma nel gesto e nel brio ha
un certo non so che, che l’alma incanta.
La mia bella non è bella, ma così così mi piace.
143.
Come brilla in ciel la stella, brilla in lei spirto vivace.
144. (-)
145.
Scena XIII
Appartamenti di Gilde con quattro porte
Olmiro solo
Vorrei ridere, e vuol che pianga, quel crudele del Dio d’Amor.
Non so dire perché non franga
146.
l’empio strale del suo rigor.
147.
Alfo, deh, mi condona, se non vengo alla reggia. Amor legato mi tiene a queste soglie, ed
ecco appunto sotto le bianche insegne della gran dea di Cinto, quella ch’ora è cagion delle
mie pene. Pianger più non vorrei, ma per forza di duol pianger conviene.
Scena XIV
Gilde in abito possitivo deridendo Olmiro che piange
148.
GILDE:
149.
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
Piangi, piangi, che col pianto nascer fai le perle al suol.
De’tuoi rai ne le conchiglie, se dell’alba non son figlie, figlie sono almen del sol.
O, barbara, e tu godi veder l’alma d’Olmiro stemprarsi in vivi umori.
Perché in terra del mar sparge i tesori.
Lascia gli scherzi e pensi di Cintia in fra gl’alberghi portar, o Gilde, il passo?
L’abito te l’addita.
Questo si può cangiar.
59
GILDE:
OLMIRO:
Ma non del padre si può cangiar la legge.
Arbitrio intero il Genitor non
150.
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
regge.
Son figlia ubbidiente.
Tu non sei più d’Ernando.
Di chi?
De la mia fede.
Ciò che dar non poteva l’incauta man ti diede.
Esser devi mia sposa.
Son destinata al cielo.
Lo prevenij nella ragion.
Col nume non si contende.
Ah, ben m’avveggio, o cruda, che per me il tuo cupido fu bugiardo fan-
151.
GILDE:
OLMIRO:
-ciullo
(O, quanto io rido!)
Son tutte mendaci le donne, lo so,
152.
153.
154.
Per nostra sventura due cori natura nel sen le for155.
-mò.
L’un dice di sì e l’altro di no.
156.
Scena XV
Ernando e sudetti
GILDE:
OLMIRO:
Olmiro, il Padre.
Ancora t’appre-
157.
-senti ai miei rai pena, l’anima rea. (Vuol ucciderlo.)
GILDE:
Ferma!Che fai?
(Lo tratiene.)
ERNANDO: Ah, Prencipe, qual colpa?
OLMIRO: Alla parca imminente s’involarti tu vuoi, fa’ che da chiostri Gilde ritiri il piede.
GILDE:
(M’ucciderà se sveli, signor, la data fede.) (piano ad Olmiro)
ERNANDO: Perché?
OLMIRO: Sposa la voglio.
GILDE:
Altro non dir.
(Fa il medesimo.)
ERNANDO: Sposa la vuoi? Deh, lascia che per udir suoi
158.
OLMIRO:
sensi io le favelli a parte.
Te lo concedo.
60
(Ernando passa a parlare con Gilde, restando Olmiro da una parte.)
GILDE:
( È tempo d’esercitar con doppio scherno ogn’arte.)
ERNANDO: Figlia, non una strage, ne soffrirò ben mille pria che mancar al nume.
GILDE:
(Voce che non m’aggrada.)
ERNANDO: Egual al mio so che ‘l coraggio tuo, ma quando mai fosse diverso, immantinente aspetta
per questa man la
159.
morte.
GILDE:
(E pur sarò consorte.)
ERNANDO: Gilde, tu m’intendesti.
GILDE:
E non t’avvedi ch’Olmiro è delirante, de sognati sponsali ei racconta che n’hebbe già da
me la promessa.
Osserva come ne la fronte stravolto il suo guardo s’aggira.
ERNANDO: (Oh dei, ch’ascolto!)
GILDE:
Di più sappi ch’or ora volea quasi che fosse al talamo vi160.
-cino giacer nel suolo ignudo.
ERNANDO: Ed è ver?
GILDE:
(Se discopre ciò che vietai, questa bugia m’è scudo.)
ERNANDO: Che far dobbiam?
GILDE:
Permetti ch’io gli ragioni. (Gilde passa nel mezzoa parlar con Olmiro.) Prence, scusami,
se del padre ch’a tue nozze m’esorta, io m’oppongo al desir.
OLMIRO: T’opponi?
(infuriato)
GILDE:
Piano, frena gli sdegni tuoi.
OLMIRO: Dunque tu sola agl’imenei con161.
GILDE:
-trasti?
Vergine son di Cintia e tanto basti.
Perfida è la mia fede.
Non tel dissi io?
(verso il padre)
Quel nodo che poco anzi stringesti dentro di questa reggia?
Senti, s’egli vaneggia.
O trista, in breve se non cangi pensier, d’Ernando in vece vittima trucidata cadrà Gilde a’
miei piedi.
(Ti placherò quando che men lo credi.)
162.
OLMIRO:
All’armi, o cor tradito, ti
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
GILDE:
OLMIRO:
163.
voglio vendicar.
164.
165.
166.
167.
Con la tua face, Aletto, già
168.
vola nel mio petto,
61
169.
le furie a risvegliar.
170.
171.
172.
173.
174.
175.
176. (-)
177.
Scena XVI
Ernando cogitabondo e Gilde
GILDE:
Padre, che pensi?
ERNANDO: Attonito stupisco come vaneggia Olmiro.
GILDE:
Vaneggia.
ERNANDO: Io torno a fine di condurlo a la reggia e trovo, ahi caso, ch’egli impazzi.
GILDE:
Troppo fu ver.
ERNANDO: Ma d’onde nacque nella sua mente simil delirio?
GILDE:
Io non lo so.
ERNANDO: Fin hora Prencipe lo conobbi di gran senno e prudenza.
178.
GILDE:
Eh, non è questi, signor, il primo saggio ch’oscurasse nel mondo de l’inteletto il raggio.
ERNANDO: Ad un mal improviso pronto rimedio è d’uopo.
GILDE:
Dubbio non v’è.
ERNANDO: Chi mai all’inferma ragione ridonerà salute?
GILDE:
Ne’ periti del regno non vi manca virtute.
ERNANDO: Figlia, tu puoi giovargli.
GILDE:
E come?
ERNANDO: A lui
179.
serba la data fede, la promessa di sposa, è in un istante risanato vedrai il forsennato
amante.
GILDE:
O genitor, che dici!
ERNANDO: Scelerata, credesti così semplice Ernando o che discerner ancora la bugia non sapesse?
GILDE:
Il ver mia lingua e non bugia t’espresse.
ERNANDO: Perfida,
180.
il ver fu quello che non già del tuo labro, ma dall’altrui riuscì. Dovrei qui tosto, con la
vendice spada trarti l’anima rea.
GILDE:
Meglio bilanci il mio delitto
Astrea.
ERNANDO: Temeraria.
GILDE:
Non sono della suora di Febo destinata agl’uffici?
ERNANDO: E bene?
GILDE:
Forse sacriliga tentai di contradir al voto?
ERNANDO: Temo che
62
181.
viva il tradimento ignoto.
GILDE:
Svenami qundue e lava con le stille del sangue il mio supposto errore.
ERNANDO: (Non bene ancor consta il reato al core.)
GILDE:
Su via, denuda il ferro, vibralo nel mio seno, il mio petto trafiggi e mostra in Dania che a
punir l’innocenza hai tu barbaro vanto. (V’aggiunge182.
-rò per ammolirlo il pianto.
(Finge di piangere.)
ERNANDO: (Al certo m’ingannai). Scusami, o figlia, se da Padre mal cauto oltraggiata tu fosti. Senza
colpa ti stimo. Volami fra le braccia. De l’amor ti ritorno al grado primo.
(Vuol abbracciarla.)
GILDE:
Lasciami.
(Se gl’invola.)
ERNANDO: Tu mi fuggi?
GILDE:
Son offesa.
ERNANDO: Pentito.
GILDE:
Giudicarmi mendace?
ERNANDO: Fu per zelo paterno.
GILDE:
Minacciarmi la
183.
morte?
ERNANDO: Per voler d’empia sorte.
GILDE:
Ah più che penso a l ingiuria, al periglio, resta in preda il mio cor d’un duol’immenso.
ERNANDO: Ormai t’accheta.
GILDE:
Alfine vo’ compiacerti e solo per non andar di Cintia così mesta agl’alberghi.
ERNANDO: Merti un bacio.
GILDE:
Or odi. Dal fulgor del insano ne le proprie mie stanze mentre nascondo il piè, veloce al
tempio
184.
vattene e al gran’ministro dirai che senza dubbio al nuovo dì m’aspetti.
ERNANDO: Volontieri.
GILDE:
Fra tanto andrò d’ Olmiro a consolar gl’affetti.
185.
Tu lo vedi, se d’amore nel mio core voglio pene, sì o no.
I piaceri lusinghieri sempre sempre fuggirò.
(Ma non quelli ch’à mo186.
menti da bel labro succhierò.).
Scena XVII
Ernando solo
ERNANDO: Rapido, senza indugio agli alberghi del
187.
nume rivolgo il piè. Ma che rimiro?
Il varco chiudono armate destre. (Due soldati compariscono sopra una delle 4 porte.)
63
Andrò di qua. Non meno spuntano armate, lancie.Di là, ferri homicidi ingombrano la
soglia
(il med. su la porta dall’altra parte)
Tentisi nuovo scampo.
Ah ch’ovunque m’aggiro, trovo lo stesso inciampo. (il med. sopra la 4a)
Oh là, chi siete e che veniste?
Al guardo giungono nuove spade.
188.
In ogni lato folgora novo brando.
(altri soldati con spada alla mano)
Tu che farai? Tu che risolvi Ernando? Stringi l’acciaro e ardito l’adito ti procaccia.
(Mentre vuol tentar la fuga lo circondano.)
Ah, che lo stuolo andace il mio arresto minaccia.
Perfido tu cadrai, cadrai pur anche barbaro tu nel suol.
La terra tutta seminerò de straggi. (Ne ferisce molti.)
189.
Allontanatevi, turbe vilissime, o che de l’
190.
anima vi spoglierò.
Chi non cerca la fuga,
191.
ucciderò.
(Sempre difendendosi, alla fine viene arrestato,)
192.
Ma lasso a tanta forza più resister non posso.
Ahi,
193.
mi conviene prigioniero restar. Son tra catene de l’agitato Olmiro, di quel Prencipe insano.
Ordini saran’ questi: figliano le pazzie casi fonesti.
194.
Chi si ferma nella corte, sta vicino a strani eventi, sempre in braccio de la morte, sempre in
seno de tormenti.
Ballo di soldati con lancie e spade
Fine dell’Atto Secondo
64
195. (-)
196.
Atto Terzo
Scena I
Giardino con fontana nel mezzo
Alfo solo
Inganna sì mio cor, se mai si può co197.
-lei che ci schernì, colei che ti sprezzò, con chi fu sempre
198.
cruda.
Il tutto lice, amor così mi dice et io così farò.
199.
200.
201.
202.
Scena II
Delio et Alfo
DELIO:
ALFO:
DELIO:
O, mio signor.
Ch’arrecchi?
Sin’ hor per favellarti
203.
ALFO:
DELIO:
ALFO:
DELIO:
ALFO:
scorsi la reggia tutta.
Eccomi.
Intesi da la bocca d’Irena ch’ad Alvilda assai pesa l’esser serva ad altrui.
Lo so.
Mi disse che se finto e non vero fosse per avventura l’avvisato imeneo, tu debba accorto
solecitarne il fine, mentre forse potresti stringer ancor della fortuna il crine.
Delio, te lo confesso:
204.
DELIO:
ALFO:
DELIO:
ALFO:
DELIO:
co la figlia d’Ernando vo mentir le mie nozze e già per essa ho spedito agl’alberghi.
Ernando, o sire, è prigioniero.
Oh, mi scordai poc’anzi di revocar l’arresto. A disciorlo da ceppi or va’, fa’ presto.
Pronto.
Nel tempo istesso gli dirai che sospiro di veder il germano.
Tuoi cenni ubbidirò, Giove sovrano.
205.
65
Ama, confida e spera di giongere a goder.
La rigida bellezza che t’odia e ti disprezza può rendersi men’ fiera e amarti un dì da ver.
206.
207.
ALFO:
Ma! Con passo interotto in compagnia d’Irena calca la bella Alvilda il suol fiorito ad
affrettar qui Gilde volo per esseguir l’inganno ordito.
(Parte.)
208.
Scena III
Alvilda cogitabonda con Irena, doppo breve spazio così dice
Son risoluta, non voglio amar.
Per me lo strale del Dio che ha l’ale non sa piagar.
209.
IRENA:
Signora, se tu miri il garrulo augelletto che qui scherzando ogn’hora vola di ramo in ramo,
altro non fa ch’amar.
ALVILDA: Et io non amo.
IRENA:
Tra questi fiori, il fiore che con un nome gentil Clizia s’appella, volgendo al ciel il guardo
arde amante del sole.
ALVILDA: Et io non ardo.
210.
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
ALVILDA:
IRENA:
La pampinosa vite con amoroso nodo gode l’olmo abbracciar.
Et io non godo.
Ogni pianta, ogni sasso al fin...
Noiosa troppo omai ti rendesti. Olà, dagl’occhi parti, fuggi, t’invola. Costante in non amar
voglio esser sola.
Se tu non vuoi amar,
211.
io voglio amar affè.
Ma ciò sarebbe poco, vorrò ch’estingua il foco chi già l’accese in me.
Scena IV
Alvilda sola
212.
Ama quanto ti piace, il cor d’Alvilda per non amar si piega volontieri al servir. So che
diversa son dal’altre donzelle.
Ma voi ch’amate un volto, sete pazze nel mondo, o donne belle.
213. (-)
214.
Donne, credetemi,
l’amar un giovane è vanità,
Entro il suo petto sol ha ricetto l’infedeltà,
66
215.
Scena V
Alfo con Gilde e sudetta
ALFO:
GILDE:
(O, bona sorte, ancora qui si ritrova Alvilda.)
Gilde, non star sì mesta (con voce bassa), non t’involo da chiostri, l’honestà non offendo,
il Padre homai sarà disciolto.
(Ah, che da ciò non esce
216.
ALFO:
GILDE:
ALFO:
l’aspro dolor che sento. Il non haver potuto favellar con Olmiro è il mio tormento.)
Già tu sai che mentiti sono i nostri sponsali.
(Ma troverò novo rimedio ai mali.)
Alvilda, ecco la bella a cui devi servir.
Benché non sia in abito real, questa è colei che dolcemente al seno
217.
sposa diletta io stringo.
(Va per abbracciarla.)
GILDE:
Tanto non t’accostar.
(piano ad Alfo)
ALFO:
Tu sai ch’io fingo.
(piano a Gilde)
ALVILDA: Nulla mi cal.
ALFO:
Vedesti già mai labro più vago?
Entro sue rose fabrica amor i favi.
Il mel d’un bacio ape a succhiar m’accingo.
(Vuol baciarla.)
GILDE:
Tanto non t’accostar!
(come sopra)
ALFO:
Tui sai ch’io fingo.
ALVILDA: (Senza invidia.)
ALFO:
Risolvo di lasciarti qui sola acciò tù possa ne la forma accen218.
GILDE:
ALFO:
GILDE:
ALFO:
219.
.
-nata meglio schernir costei.
Ver Alfo almen sciogli un tenero accento
Io parto, o Gilde.
Tu parti?
Sì.
Vattene, o sposo, attendo in breve il tuo ritorno.
Ti rivedrò nel mio real soggiorno.
Seco Alvilde rimanti.
A momenti, o luci vaghe, sì ch’a voi ritornerò.
Trovo il balsamo a mie piaghe da quei rai che le formò.
220.
Scena VI
Gilde et Alvilda
GILDE:
(Già che per hora a l’adorato Prence mi si vieta la fuga, in questo loco deridendo costei
voglio prendermi gioco.) Alvilda! (La chiama.)
67
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
Eccomi ai cenni.
(Si muove con sussieguo.)
Olà, chi sei?
Tua serva.
(con gravità)
E in simil guisa mi comparisci innanti?
In che peccai?
Da servi s’inchinano i regnanti.
(alterata)
Hai tu ragione.
(Le fa un mezzo inchino.)
221.
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
Voglio più profondo l’ossequio.
A terra?
(Si prostra.)
Sorgi, un umil baccio inprimi ne la man di chi regna. (Le porge la destra.)
Abbasso il labro mio.
(Gliela prende per baciarla.)
No, non sei degna.
(La ritira.)
(Patienza.)
Immantinete a provedermi il crine.Vanne colà di fiori.
Io parto.
(adagio)
O, quanto sei pigra nel moto, Alvilda!
Mia reina.
Più solecito il pie’.
L’affretto.
(poco più di prima)
222.
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
ALVILDA:
GILDE:
Ancora!
Così?
(un poco più)
Par che consumi in ogni passo un’hora, Alvilda!
Che m’imponi?
Stolida mi rassembri. Da la fonte vicina in alcun di quei nappi, che picciolo raccoglie per
man de nudi amori traboccanti stille, a Gilde porgi onda che la ricrei.
ALVILDA: (Per non amar tutto sopporto, o Dei.)
(Con lento passo va alla fontana.)
GILDE:
(Utile hor caverò de scherni miei.)
223.
Mio cor, aspetta un poco.
Poi ti farò gioir.
Sento che
224.
stai nel foco per non poter fuggir.
225.
Alvilda, nel voler levar di mano ad un Amorino una tazza d’acqua, la fontana si cangia in un’aquila,
dalla quale vien arrestata per un braccio
Eccola nell’ artiglio dell’Augello di Giove. Avuilda indussi a portarsi colà, perché già noto
de l’ondoso artificio m’era l’occulto inganno, e perché sola qui potessi ad Olmiro trovar
libero scampo. Alvilda, ad Dio ti lascio.
ALVILDA: (Taccio, ma dentro il cor di sdegno avvampo.)
226.
GILDE:
Per dar pace a chi vuol guerra, volo rapida al mio ben.
S’adirato il troverò, le sue furie scaccierò con un guardo mio seren.
68
227.
Scena VII
Olmiro frettoloso et Alvilda
OLMIRO:
Ditelo, o fiori, ditelo sì, dove s’asconde quella crudele serpe infedele che mi tradì.
229.
Io non la trovo e pur so che Gilde con Alfo, tolta agl’alberghi suoi, venne di flora a
passeggiar le vie. Ma qual bellezza invece sua rimiro!
ALVILDA: Ahi, chi mi torna in libertade?
OLMIRO: Olmiro.
(Si affretta verso lei.)
ALVILDA: Con obligo infinito riceverò la gratia.
(Toccato un amorino, l’aquila torna nell’aspetto di fontana, restando libera Alvilda.)
OLMIRO: Eccoti sciolta!
Chi sei, chi t’ha schernita?
ALVILDA: Odimi, ascolta. Alvilda io sono.
OLMIRO: Alvilda?
230.
Scusami, o gran reina, un prencipe divoto a te s’inchina.
ALVILDA: Sorgi, dal primo grado io m’accuso diversa. In questa reggia.
servo d’Alfo a la sposa.
OLMIRO: Servi d’Alfo a la sposa?
ALVILDA: A Gilde.
OLMIRO: A Gilde?
ALVILDA: A colei che poc’anzi suo ludibrio mi rese.
OLMIRO: Astri, che sento!
ALVILDA: Ma nel basso essercizio, purché vile non
231.
OLMIRO:
ALVILDA:
OLMIRO:
ALVILDA:
ami è il cor contento.
(O me, sempre infelice!)
Signor, partir vogl’io.
Condonami se teco non volgo il piè.
No no, rimanti. A Dio. Quel servir ch’ad altri è pena, è soave a questo cor.
Odio sol l’aspra catena che suol dar il Dio d’a-
232.
-mor.
233.
Scena VIII
Olmiro solo
OLMIRO:
Misero, ch’ascoltai!
D’altri sia sposa quella che mia pretendo?
È l’empia Gilde per Alfo, Olmiro abborre? Ma di Cintia che parla? Del voto che ragiona?
Ah, che fur sempre bugie!
Su, destra ardita, vola a rapir a la crudel la vita.
69
Non si perdoni mai,
234.
ad un’ infida, no..
Sì laceri quel core che sempre traditore amando m’ingannò.
235. (-)
236.
Scena IX
Alfo et Ernando
ALFO:
Che mi narri! È di senno privo il germano?
ERNANDO: Ah, troppo è ver.
E quasi credei per suo delirio la prigionia d’Ernando.
ALFO:
Alfo ha sospetto ch’habbi Gilde ad Olmiro data furtivamente la fè di sposa.
ERNANDO: Oh mio signor, più tosto consacrata a la morte si farebbe la figlia.
ALFO:
Il mondo ha scaltre oggidì le zi237.
-telle.
ERNANDO: Scaltre sì, ma la mia non è di quelle.
ALFO:
Ciò che tu vuoi.
ERNANDO: Del seno serba a Cintia i candori.
Come peste dell’alma, odia gl’amori.
ALFO:
Or su, già ch’approvasti seco mentir mie nozze, immantinente vola per l’alte pompe.
ERNANDO: Io parto e spero che nel veder Alvilda Gilde innalzata al soglio,
238.
ella del suo rigor franga l’orgoglio.
Fu sempre nel mondo la donna superba, inclina a l’ impero e mostra ch’altero il genio
riserba.
239.
Scena X
Gilde fuggendo da Olmiro che tenta ucciderla con la spada alla mano
GILDE:
ALFO:
OLMIRO:
ALFO:
240.
OLMIRO:
GILDE:
ALFO:
OLMIRO:
Cieli! Soccorso! Aita!
Ferma, Olmiro, che tenti?
Empio tu pur qui perderai la vita!
Alfo non vedi?
(Entra nel mezzo.)
(Nel volergli tirar un colpo s’arresta.)
Vedo un tiranno fra Regi, in fra gl’homini un mostro che mi toglie la sposa, chi m’invola
il mio bene, la cagion de miei mali, l’unico fiero autor de le mie pene.
(S’inganna.)
Egli vaneggia.
(verso Gilde)
E tu, su gl’astri barbaro Giove, il soffri? Non punisci l’iniquo? Non trafiggi quest’empio?
Non uccidi l’indegno?
Ah, che del ciel ingiusto nu70
241.
-me ha ‘l regno!
Uscite, o demoni, uscite dal cupo baratro, uscite sì,
242.
e lacerate e tormentate chi mi tradì!
243.
ALFO:
244.
OLMIRO:
Ma no, fermatevi!
E contro chi?
Condonami, o germano.
Tu sei senza delitto, senza error, senza colpa.
Ecco la rea he dee punir per questa mano Astrea. (Tenta di novo d’uccidere Gilde.)
Fermati, dissi, Olmiro. Olà, miei fidi, (Vengono soldati.)
nelle stanze vicine d’ogni ferro spogliato ite a chiuder costui.
Il pazzo sempre è pernicioso altrui.
(Da soldati gli vien levata la spada.)
A dispetto de le stelle quell’infida ucciderò.
S’armi Giove in ciel di sdegno, che di Giove contro il regno guerre e stragi moverò.
(Vien condotto via da soldati.)
245.
Scena XI
Alfo e Gilde
ALFO:
GILDE:
Gilde, non dubitar. Finché di Cintia salva non sei fra chiostri, entro miei tetti egli sarà
rinchiuso.
(Di favel-
246.
ALFO:
GILDE:
ALFO:
GILDE:
ALFO:
-largli è il mio pansier deluso.)
E ben d’Alvilda?
Invano essercitai miei scherni.
Ella costante soffre la servitù.
Vieni, si tenti l’ultime prove.
Voglio come sposa e Reina finger d’alzarti al soglio.
In breve, o sire, l’orme de’ passi tuoi celere esseguirò.
Ciò che tu vuoi.
247.
Amor, assistimi, fammi gioir.
Doppo esser barbaro, pietoso mostrati al mio languir.
248.
Scena XII
Gilde sola
71
Gilde, che pensi?
In quale laberinto confuso la tua mente s’aggira?
Olmiro è tolto al commercio de gl’occhi.
249.
Il Padre a Cintia tosto verrà a condurti.
Senz’Olmiro quest’alma non viverà.
Ma! Come, Gilde, e come sola potrai del Padre resister al voler?
Numi, consiglio! Ditemi che far’deggio? Che risolver m’è duopo?
Olmiro mi tormenta, il Genitor m’affligge, Alfo m’accresce con sue menzogne il duolo.
250.
Donna la più infelice fra le donne, di me non regge il suolo.
Non ha tante stelle il ciel quanti affanni io porto al cor.
Il mio duolo è sì crudel che di morte è assai peggior.
253.
253. (-)
254.
Scena XIII
Sala terrestre corrispondente a Parco Reale
Al canto d’un usignolo Olmiro esce da un pergolo in alto.
OLMIRO:
Olmiro, ascolta come il querolo ussignolo a te vicino spiega funesti accenti.
Sembra che l’infelice ti sospiri compagno a suoi lamenti.
(Torna a cantare l’usignolo e Olmiro si volta verso il parco reale ad ascoltarlo.)
Scena XIV
Gilde agitata dalla passione; va cercando Olmiro
GILDE:
Dove sei, t’ascondi, o ca-
255.
-gion de miei tormenti,
ch’io ti chiamo e non rispondi, ch’io sospiri e tu non senti?.
Fermati, Gilde.
Al pianto par che seco t’in256.-257.
OLMIRO:
GILDE:
-viti mesta qui filomena. Essagerà il tuo duol con la sua pena.
(Siede nella sala a basso parimenti senz’esser veduta da Olmiro.)
Se peno, amore lo sa. (Canta l’usignolo.) Un certo tormento nel alma mi sento che morte
mi dà.
Se piango, amore lo sa. Un certo dolore io provo nel core che morte mi dà.
(intrecciandosi sempre il duetto col canto dell’usignolo)
258.
Scena XV
72
Delio fretuloso, e detti
DELIO:
GILDE:
DELIO:
GILDE:
DELIO:
GILDE:
DELIO:
GILDE:
DELIO:
GILDE:
OLMIRO:
Gilde, Gilde, veloce seguimi ad Alfo!
Ad Alfo?
Colà senza dimora drizza ver lui le piante.
Che vuol?
Come t’è noto, farti sposa e regnante.
(Legge importuna.)
Presto!
(Che deggio far?)
Ai cenni vola del tuo signore.
(Un bizzaro pensier m’addita il core.)
(Vengo or se posso a trucidarti il core.) (S’invola dal pergolo.)
259. (-)
260.
La donna è sempre scaltra.
Nel mondo ha questa lode.
Non termina una frode che ne comincia un’altra.
261.
Scena XVI
Nel partir Delio con Gilde viene arrestato da Irena
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
262.
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
IRENA:
DELIO:
Delio, per un momento ascolta Irena.
Pronto.
E bene? È vero ciò che ti dissi?
E più che vero. Celebrate con Gilde vedrai le finte nozze.
Con Gilde!
Sì, la figlia d’ellevato soggetto.
Mi rincresce ch’ad Alfo non gioverà.
Perché, mia bella?
Alvilda troppo ostinato ha il core. Più che tento placarla ha più rigore.
Sia come si voglia.
A Delio basta che tu costante serbi la fè.
Non dubitar.
Lo stesso giuro di far anch’io.
Così ti vo’.
Fors’ è ch’io parta.
A Dio.
Sì sì, cara, fin a la
263.
morte t’amerò con fedeltà.
Quell’ardore ch’ò nel core in eterno durerà.
264.
73
Scena XVII
Irena sola
IRENA:
Delio, l’arcier bendato, per ferirci nel cor scagliò da l’arco strali d’eguali. Sempre tu sarai
265.
fido, io fida sempre.
266.
Dal primo mio pensier giammai mi partirò.
267.
Non ho com’altre il core che varia a tutte l’hore che dica sì e no.
268. (-)
269.
Scena XVIII
Alfo da lontano precorso da trombe tenendo per mano Gilde, a cui Alvilda sostenta il lembo della
veste. Ernando, Irena, Delio e guardie, che formano il trono in scena sul quale asceso Alfo con Gilde
così dice
Alfo, Gilde, Alvilda, Ernando, Delio e Irena
ALFO:
Gilde, tu sei mia sposa e già nel soglio tratti scettro temuto.
Fa’ ch’ognuno d’ossequi riverente al tuo piè porti il tributo.
GILDE:
Preceda a tutti Olmiro.
ALFO:
È pazzo, o Gilde.
GILDE:
Dalle guardie assistito a me ne venga.
ALFO:
Olà, servi, ubbidite!
(Partono molte guardie.)
ALVILDA: (E voi, Gilde, sul trono, occhi, soffrite?) (guardandola fissamente)
270.
No no, ma ferma, Alvilda, non è più tempo.
Eletta fu Reina e consorte. Riceverà per questa man la morte.(Pensa e poi con furia.)
(Leva la spada dal fianco ad una delle guardie e va per Gilde.)
GILDE:
Cotanto ardisci?
ALFO:
E movi contro Gilde la spada! (levandosi in piedi)
ALVILDA: Vo’che costei da l’alta sede or cada.
ALFO:
Perché?
ALVILDA: Qui d’improviso ho cangiato pensiero.
Abborisco il servir. Amo l’im271.
-pero.
ALFO:
E le mie nozze?
ALVILDA: Accetto.
ALFO:
Senza che tu la sveni, paga ti rendo. (Discende con Gilde dal trono.) Sappi che de nostri
sponsali era già finto il nodo.
ALVILDA: Dunque porgi la destra?
74
ALFO:
O, quanto io godo!
IRENA/DELIO/ERNANDO: Alfo trovò per consolarsi il modo.
272.
Scena Ultima
Olmiro tenuto da soldati e detti
OLMIRO:
ALFO:
GILDE:
Lasciatemi, felloni!
Ernando, Gilde, ecco Olmiro furente.
Non dubitate. Io sanerò sua mente. (Corre da Olmiro prendendolo per la mano.)
Mio sposo, amato Prence, son tua. La fè ti serbo.
ERNANDO: Olà, che fai?
GILDE:
Mi dicesti poc’anzi che sanarlo potevo. Io lo sanai.
ALFO:
Fui l’indovino.
ERNANDO: Audace dunque son io schernito?
273.
A Cintia tosto vieni, o t’uccido.
(La prende per un braccio.)
GILDE:
Or tu m’assisti.
(verso Olmiro)
OLMIRO: Ernando, deh, concedi ch’Olmiro Gilde abbracci in isposa.
ERNANDO: Il voto?
OLMIRO: A la gran Dea di Gilde istessa la prima donerò prole vezzosa.
ERNANDO: Io m’acchetto.
ALFO:
E perchè mai fingesti Olmiro insano? ( a Gilde)
GILDE:
Per timor che scoprisse de le nozze promesse il
274.
OLMIRO:
ALFO:
OLMIRO:
IRENA:
DELIO:
ricevuto impegno.
Scaltra col Genitor usai l’ingegno.
Prudente.
Io stesso, Olmiro, per coseguir Alvilda esercitai la frode.
Ogn’inganno in amor merita lode.
Godiam noi pur, già che ciascuno hor gode.
Godiam noi pur, già che ciascuno hor gode
275.
GILDE:
Volatemi in seno soavi
276.
contenti
Di tanti tormenti scacciate il veleno.
277..
OLMIRO:
Corretemi in petto, graditi piaceri.
278.
Di sdegni severi non sia più ricetto.
279.
(Fine Dell’Opera).
75